”Saat nyrkistä naamaan” – väitteet Linkin Parkin itsensä myymisestä menevät Chester Benningtonilla todella tunteisiin

25.05.2017

Linkin Parkin tuorein levy One More Light on saanut osakseen paljon ihmetystä ja kritiikkiä erityisesti yhtyeen pitkäaikaisilta faneilta, joita bändin nykyinen, vahvasti nykypäivän poppiin kallellaan oleva soundi ei miellytä.

Linkin Park -solisti Chester Benningtonilla alkaakin olla mitta täynnä nu metal -aikojen perään haikailevien fanien ”kitinää” ja miekkonen on antanut julkisuudessa hyvin värikkäitä kommentteja kaikille kritisoijille. Bennington sanoo Kerrang!-lehden haastattelussa yhtyeen varautuneen uuden levyn aiheuttamaan kummastukseen, mutta kiistää jyrkästi bändin muuttaneen tyyliään ja soundiaan markkinointimielessä.

– Joko pidät biiseistä tai et, ja jos ensireaktiosi on, ettei musiikki ole metallia etkä sen vuoksi pidä siitä, niin okei, ihan sama. Mutta jos olet se tyyppi, joka sanoo meidän myyneen itsemme ja tekevän tällaista musiikkia rahan vuoksi, niin vittu nähdään tuossa pihalla ja saat nyrkistä naamaan. Koska se on vittu väärä vastaus. Itsensä myymisestä syyttäminen on vain vitun huono tekosyy sille, miksi et pidä biiseistä ja sen sanominen tekee sinusta nössön, Bennington tykittää.

– Artistina olemisessa on kyse riskien ottamisesta, itsensä toteuttamisesta ja siitä, että tekee juuri sitä, mikä tuntuu itsestä tärkeältä. Kyllä me keskustelimme jo Minutes to Midnight -levyn (2007) kohdalla, että se voi hyvin päättää uramme ja olla bisnesmielessä uramme huonoin veto, mutta luovassa mielessä kaikkein paras. Totesimme, että pystymme elämään asian kanssa, koska se oli meille itsellemme tärkeää.

Bennington myöntää, että väitteet itsensä myymisestä menevät hänellä tunteisiin eikä häpeile yhtään voimakasta vastareaktiotaan.

– Jos teet asiasta henkilökohtaista ja hyökkäät sitä vastaan, millaisia olemme ihmisinä, niin pidä pääsi kiinni. Se tarkoittaa, että minulla on oikeus tuntea ja reagoida ja useimmiten minulle tulee vain halu tappaa.

Good Goodbye [Official Music Video] - Linkin Park (feat. Pusha T and Stormzy)

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja