Edellisestä levystänne Under the Spell of the Unlightista on kahdeksan vuotta. Mihin viime vuodet ovat kuluneet?
– Havahduin samaan, kun rupesin suunnittelemaan että voisi tehdä levyn. Vuodet vaan jotenkin vierii, ja itsestäni tuntuu, että aikaa olisi kulunut maksimissaan neljä vuotta, laulaja-kosketinsoittaja Agathon mietiskelee.
– Välissä on tehty Grim Fate -single [2011], jolla on Mercyful Fate -cover Black Funeral ja yksi oma biisi. Julkaisin myös Grimoire-demon cd:nä [2014]. Se oli alkusoittoa The Age of Aquariusille, ja kaikki demon biisit ovatkin päätyneet levylle. Satunnaisia keikkojakin ollaan tehty, mutta ei mitään ihmeempää. Bändi on ollut olemassa, mutta hiukan vajaalla liekillä.
The Age of Aquarius, eli Vesimiehen aika, tunnetaan New Age -liikkeiden ja hippien juttuna, mutta teidän kohdallanne tämä taitaa tarkoittaa hieman muuta?
– Vesimiehen aika ja sen tuleminen kuvaa lähinnä kalojen – kalahan tunnetaan modernin aikakauden ja Jeesuksen symbolina – ajan loppua. Otin tuon nimeksi myös henkilökohtaisista syistä, sillä merkit, että jotain suurempaa on tapahtumassa, olivat ilmassa.
– Olen elänyt elämäni numeron neljä alla, ja numeroilla on ollut suuri merkitys elämässäni. Tasaluvut ovat olleet se juttu, ja kaikki meni kohdilleen tämän albumin kanssa. Menimme studioon 8.4., ja kun levy tuli ulos 6.6.2016, fyysinen ruumiini täytti 48 vuotta.
– Yhtyeen ensimmäinen demo [Fuck the World, Kill the Jehova!] tuli ulos 6.6.1996, ja kun Age ilmestyi, siitä oli kulunut 20 vuotta. Sattumalta levy, joka on meidän kuudes, on pituudeltaan 44 minuuttia 22 sekuntia.
Levynne ovat kokonaisuuksia, joissa sanoituksilla tuntuu olevan suuri merkitys. Turhauttaako pistää paljon aikaa ja vaivaa fyysisiin kiekkoihin, kun suuri osa kuulijoista tuntuu olevan kiinnostunut ainoastaan audiopuolesta?
– Sanoitusten merkitys korostuu nykyisin entisestään. Edellinen albumi on kaikkein kertomuksellisin, sillä se pohjautuu päiväkirjamerkintöihini, joita tein asuttamassani talossa, jonka asukkeihin kuului myös räyhähenkiä.
– Ei tietysti voi mitään, jos ihmiset eivät jaksa lukea sanoituksia, mutta ne on tarkoitettu tukemaan musiikkia – ja monesti myös päinvastoin. Fyysisten levyjen katoaminen on harmi, vaikkakin nähtävissä on esimerkiksi vinyylin noste. Se on hieno asia!
Lehdistötiedotteessa kerrotaan, että musiikkisi inspiraationa on toiminut ”synkkä elämä itsessään”. Koetko oman elämäsi synkkänä, ja jos näin on, onko se seurausta omista valinnoistasi vai jonkin korkeamman voiman johdatusta?
– Ensimmäisen levymme Blood, Monsters, Darknessin [1998] nimi tuli siitä, kun silloinen tyttöystäväni ilmoitti eromme syyksi, että ei voi elää ihmisen kanssa, jonka elämään ei kuulu muuta kuin nuo kolme asiaa. Mutta niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan – onko se jonkun voiman johdatusta, en tiedä. Se selvinnee aikanaan.
Gloomy Grim on ollut toiminnassa yli 20 vuotta. Mitä haluaisit vielä saavuttaa bändin nimissä?
– Toivottavasti GG:lle annetaan mahdollisuus, eli haluaisin mahdollisimman monen kuulevan tätä ja päättävän, onko se paskaa vai ei. Sillä ei ole merkitystä, mikä lopputulema on, kunhan kokeilee.
– GG tekee omaa musaansa ainakin mun elämäni loppuun asti, tykkäsi siitä joku tai ei. Keikkoja olisi myös mukava tehdä, mahdollisimman paljon.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 7/2016.