”Sanoitusten tekeminen on minulle kenties ainoa toimiva terapiamuoto” – haastattelussa W. Iivarinen

Edesmenneestä Tytär-yhtyeestä tuttu W. Iivarinen käsittelee uudella albumillaan poikkeuksellisen raskasta aihetta. Synkkyyden vastapainona on häivähdys valoa.

Kolmas soololevysi on valmis. Minkälaisin tunnelmin katselet ja kuuntelet Huonoja uutisia -albumia? 

– Katselen sitä vaikuttuneena, koska se on ensimmäinen julkaisuni vinyylinä. Viimeisen päällehän se piti tehdä, värivinyylinä gatefold-kansilla, joten visuaalisuus tulee esiin. Kuunneltuani ensi kertaa vinyyliä en ollut uskoa, miten hyvältä se soundasi, Iivarinen hekumoi. 

– Teemaa ajatellen kuuntelen sitä suuren surun vallassa, jonka alta kuitenkin kajastaa valoa ja jopa toivonpilkahdus. 

Aihepiiri on raskas. Miksi halusit nostaa tarinan ihmisten tarkasteltavaksi? 

– Hyvä kysymys. Läheisen ihmisen kuolema on henkilökohtainen tragedia ja siitä puhuminen vaikeaa, joten miksi tehdä siitä julkinen manifesti? Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Sanoitusten tekeminen on minulle sopivin ja kenties ainoa toimiva terapiamuoto. Tälläkin kertaa tekstit ikään kuin räjähtivät eteeni, ja lopulta levy kirjoitti tavallaan itsensä. 

– Perheelleni läheinen henkilö sairasti syöpää ja lähtö oli liian nopea. Aloin kirjoittaa teemaa hänen ollessaan saattohoidossa ja kirjoitusprosessi jatkui vielä pitkälle hautajaisten jälkeen. Jalo ajatukseni oli, että kenties se toisi muillekin vastaavassa tilanteessa oleville lohtua. 

Levy on omaperäinen ja siltä kuulee vivahteita monesta eri tyylilajista. Onko musiikillasi mitään genrerajoja? 

– Hauskaa, että näet noin, koska tuntuu, että olen mennyt lähemmäksi niin sanotusti helposti lähestyttävää musiikkia. Se ei ole ollut tietoista. Ehkäpä ikä painaa siinä mielessä, että esimerkiksi melodioiden merkitys on kasvanut. 

– Tietoista sen sijaan on, että jokaisella levyllä tulee olla jokin tuore kulma. Nyt se on edellisestä poiketen vahva elektronisuus. Sain toteutettua pitkään työstämäni ajatuksen yhdistää raskas rockilmaisu moderniin musiikkiin. Henkisenä verrokkina voisi pitää vaikka Nine Inch Nailsiä. 

– Modernimman konesoundin takana on ex-Tytär-kitaristi Taikuri Maksa, ja hänen vaikutuksensa on suuri. Niin ikään Tytär-orkesterissa vaikuttaneen luottopasunistin Tuomas Erikssonin kanssa taas sovitimme pasuunat huippuunsa. 

– Minulla on niin pitkä musiikillinen tausta, että hyödynnän laajaa skaalaa genreistä piittaamatta, kunhan teen sen tyylillä ja säilytän punaisen langan. 

Onko sinulla aikeita esittää uusia kappaleita livenä? 

– Jossain vaiheessa, ehdottomasti. Minulla on kasassa erinomainen livekokoonpano, jonka kanssa olemme hioneet settimme kuntoon ja soitimme jopa ”salakeikan” Nosturin Alakertabaarissa. 

– Tuntuu hassulta, että levy tulee pihalle eikä keikkoja ole sovittu, mutta julkaisu on sovittava aina niin helvetin aikaisin, ettemme voineet tietää tämän päivän tilanteesta. Olemme kuitenkin odottavalla kannalla ja tulemme vielä aktivoitumaan! 

Mitä Huonojen uutisten tekeminen on opettanut sinulle? 

– Ainakin sen, että omiakin rajoja voi ja pitää rikkoa. Mietin monta kertaa, voiko näin suoraan sanoa. Levyllähän kuvataan todentuntuisesti sitä surutyötä, jota kävimme lävitse – jopa niin realistisesti, että Lähtöaika-kappaleen toinen säkeistö on otettu suoraan kuolevan henkilön päiväkirjasta, jota hän kirjoitti saatto-osastolla. Mietin, meninkö liian pitkälle. 

– Suorasta ilmaisusta tuli keinoni jättää muistot elämään. Rohkeutta ja itsevarmuutta tämä prosessi on kasvattanut entisestään.

Julkaistu Infernossa 10/2022.

Lisää luettavaa