”Saran ura on mennyt näin, ja näin sen on varmaan kuulunutkin mennä” – haastattelussa Joa Korhonen

Summa-albumi on eräänlainen yhteenveto siitä, mitä Sara on myöhemmällä urallaan tehnyt. Samalla se on varma askel eteenpäin bändiltä, joka ei suostu pysymään paikoillaan.

03.02.2019

Suomen pienin kaupunki Kaskinen sijaitsee saarella Pohjanmaan rannikolla. Sieltä pääsee mantereelle kahta eri siltaa pitkin. Jotkut paikalliset ovat kulkeneet noilla silloilla soitellen: mainittakoon vaikka telkkarin ilopilleri Krista Siegfrids, kansanmusiikkiyhtye Ö-spel ja kolme albumia levyttänyt punkbändi Nukkekoti. 

Kaikista kaskislaisista jämerintä uraa on uurtanut Sara, 1990-luvun loppupuolella perustettu rockbändi, jonka siunaus ja kirous on ollut se, että siihen on ollut vaikea lyödä selvää leimaa. 

Sara tuli julkisuuteen vaihtoehtometallibändinä, mutta lokero kävi pian ahtaaksi. Myöhemmät vuodet ovat osoittaneet, etteivät mitkään muutkaan luokittelut tee Saralle oikeutta. 

Saran laulaja ja biisintekijä Joa Korhonen asuu yhä Pohjanmaalla, jossakin Vaasan seudulla. Hän muistaa kotikaupunkinsa olleen yhtyeen perustamisen aikaan hyvin rauhallinen paikka, jossa ei ollut paljon soittajia. 

– Bändi koottiin kaveripiiristä sen jälkeen, kun musa rupesi kiinnostamaan enemmän kuin futis, muusikko ja kuvataiteilija naurahtaa. 

– Ihan alkuaikoina me saatiin soitella koulun musiikkiluokassa. Sitten treenattiin Kaskisten nuorisotalolla ja lopulta työväentalolla, joka vakiintui meidän kämpäksemme. 

Ennen Saraa Korhonen soitteli Nukkekodin jätkien kanssa, kunnes päätti keskittyä omaan bändiinsä, Wes Cravenin kauhukomedian mukaan nimettyyn Kellariväkeä-yhtyeeseen. Kellariväkeä soitti punkkeikoilla esimerkiksi Juggling Jugularsin ja Oheisvasaran kanssa, kunnes uudet tuulet alkoivat puhaltaa. 

Kellariväestä sikisi Sara, kun soittajat innostuivat vuosituhannen vaihteen vaihtoehtometallista. Alkuaikoina suurimmat vaikutteet tulivat Toolin, Deftonesin ja Kornin kaltaisilta amerikkalaisilta bändeiltä. Suomessa samanhenkisiä yhtyeitä ei juuri ollut. 

– Koin siihen aikaan tosi vahvasti, että Sara oli ainutlaatuinen yhtye. Maj Karmassa oli jotakin samaa, mutta ei me tunnettu niitä. Myöhemminhän Ylppö kyllä teki meille levynkansia. 

Levytysuran alkuun päästäkseen Sara teki jotakin sellaista, mitä yritetään nykyisinkin: osallistui kilpailuun ja voitti itselleen uran. Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen pyörittämän Ääni ja vimma -kisan finaali järjestettiin vuonna 1999 ensimmäistä kertaa Gloriassa. Sara hoiti homman kotiin. 

Kilpailut eivät tietenkään kanna ketään alkua pidemmälle, mutta Sara oli tyytyväinen saamaansa palkintoon, johon kuului tv-esiintyminen MTV3-kanavan Jyrki-ohjelmassa. Maikkarilla näyttäytyminen ei ollut parikymmentä vuotta sitten mikään vähäpätöinen juttu: Jyrkiin pääseminen merkitsi valtakunnallista näkyvyyttä suositussa ohjelmassa. 

Pian telkkarissa soitettuaan Sara kävi keskustelemassa levydiilistä helsinkiläisen Inkfish-merkin edustajien pöydässä, mutta päätyi tekemään sopimuksen vaasalaisen Kråklund Recordsin kanssa. Siitä alkoi pitkä tie, joka vei Saran suurelle levy-yhtiölle ja albumilistalle, mutta kiersi lopulta suuren suosion kaukaa. Vuonna 2018 Sara jatkaa matkaansa entistä tiukemmin omilla ehdoillaan. 

Syklistä julkaisupolitiikkaa 

Mitä julkaisijoihin tulee, Saran levytysura on edennyt kolmen albumin sykleissä. Ensimmäisen kierroksen aloitti debyyttialbumi Narupatsaat, jonka Kråklund Records julkaisi vuonna 2000. Klamydian lafkana parhaiten tunnetulla yhtiöllä, jolle levyttivät esimerkiksi Ruoska, Sanktio ja Nukkekoti, Sara oli musiikillisesti omassa sarjassaan.

– Kråklund tuntui hyvältä valinnalta, Joa Korhonen muistelee. – Me saatiin vapaat kädet tehdä sellaista musaa kuin haluttiin. Ja koska meille ei asetettu mitään myyntipaineita, bändi sai kasvaa rauhassa. 

Kakkoslevy Kromin (2002) ja kolmannen albuminsa Saattueen (2003) jälkeen Sara päätti lähteä Kråklundilta. Bändiä kiinnosti testata, millaista olisi levyttää isolle, varakkaalle ja vaikutusvaltaiselle yhtiölle. Sara teki diilin Universalin kanssa.

– Kyllähän se muutti asioita. Me saatiin isommat studiobudjetit sekä enemmän radiosoittoa ja muuta mediahuomiota. Siihen kyllä vaikutti myös se, että bändi oli kasvanut ja biisinkirjoittaminen kehittynyt. 

Uudessa tallissa syntyivät ensimmäisinä albumit He kutsuivat luokseen (2006) ja Veden äärelle (2008).

– Universal-vuodet olivat tosi hyvää aikaa. Oli esimerkiksi mahtavaa olla Hollolan Petraxilla tekemässä levyä. Se on upea studio, jossa on hyvä keskittyä musan tekoon. Välillä on ikävä niitä aikoja, kun koko porukka oli yhdessä studiossa. 

Vuoden 2012 Se keinuttaa meitä ajassa oli Saran siihen mennessä paras listamenestys: levy nousi komeasti sijalle neljä. Se kuitenkin jäi bändin viimeiseksi julkaisuksi Universalille.

– Siinä kohdassa meidän diili loppui. Oli jonkin verran puhetta levy-yhtiön kanssa, että sitä pitäisi jatkaa. Me juteltiin, että pitäisi järjestää tapaaminen asian tiimoilta, mutta se lykkääntyi ja sitten unohtui. Eli ilmeisesti Universal ei kuitenkaan ollut ihan hirveän kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä.

Kun Se keinuttaa meitä ajassa -levyn julkaisusta oli jo vierähtänyt aikaa, Sara halusi aktivoitua. Pohdittuaan eri vaihtoehtoja se perusti 6162 Viihde Oy:n, oman levy-yhtiön.

– Me tultiin siihen tulokseen, että homma etenee nopeimmin näin. Itse tekeminen on ollut makeeta, mutta sen mukana on tullut paljon sellaista, mitä ei ollut aiemmin osannut edes miettiä. Esimerkiksi kaikenlaisia ilmoituksia pitää tehdä, Korhonen virnistää. – Minä ja Kivelän Marko tehdään useimmat julkaisuasiat. Marko hoitaa painatusta ja jakelua, minä striimausjuttuja sun muuta.

6162 Viihde Oy:n ensimmäiset julkaisut olivat vuosina 2015 ja 2016 ilmestyneet digitaaliset ep:t Ainoat hereillä, Tyhmä pieni elämä ja Synkkä matkustaja, jotka koottiin vuonna 2016 Solus-albumiksi. Uusi levy Summa on sekin oma julkaisu.

– Nytkin me mietittiin, pitäisikö Summa antaa jollekin muulle lafkalle. Mutta ei niillä ollut tarjota mitään sellaista, mitä me ei oltaisi voitu tehdä itsekin.

Se on osuva kuvaus nykypäivän musiikkialasta sillä tasolla, jolla Sara operoi. Ennen vanhaan hyvä levydiili oli elintärkeä asia bändille kuin bändille, mutta ajat ovat muuttuneet. 

Korhonen sanoo, että musiikin ja musiikkialan mullistukset on noteerattu myös Saran taholla.

– Solus-levyn julkaisua suunnitellessa niitä mietittiin. Mehän tosiaan tehtiin se levy niin, että ensin tuli kolme ep:tä ja sitten niistä koostuva albumi. Sen jälkeen me julkaistiin yksittäisiä biisejä kerrallaan, kun mielessä oli, että olisikohan nykymaailmassa parempi toimia niin. Mutta kun me sitten kuitenkin päätettiin äänittää täyspitkä levy, siitä tuli tosi hyvä fiilis. Tuntui, että näin tätä kuuluu tehdä. 

Musiikki elää

Saraa kuvaillaan usein ”aliarvostetuksi”. Sen musiikin tunnettavuus ja laatu eivät tosiaankaan kohtaa, mikä saattaa johtua siitä, ettei Sara suostu pysymään roolissaan.

Bändissä oli varsinkin alkuaikoinaan metallin raskautta, mutta pian sen rinnalle nousi taiderockin vakava, mahtipontisen kaunis herkkyys ja indien kosiskelemattomuus. Sara on ottanut vaikutteita niin 2000-luvun taitteesta, 1980-luvusta kuin nykypäivästäkin, niin metallista kuin synapopista. Se on pudonnut tyylien väliin niin, että menestyksen on ollut työlästä löytää sitä. 

Suuri läpimurto on jäänyt haaveeksi ehkäpä siksi, että Saran musiikki on edennyt johonkin suuntaan melkeinpä jokaisella levyllä. Se fani, johon Narupatsaiden vaihtoehtometalli upposi kuin koukku kitalakeen, saattaa olla kummissaan Veden äärelle -levyn tai Summan soidessa. Itse asiassa jo He kutsuivat luokseen oli sen luokan irtiotto Saran alkutuotannon industrial-, nu- ja vaihtoehtometallin ääreltä, että bändiä saattoi olla jopa vaikea tunnistaa. 

– Muutokset ovat yleensä tapahtuneet mun aloitteestani, Korhonen tunnustaa. – En mä kuitenkaan koskaan hakemalla hae muutosta. Se, mikä asia milloinkin vaikuttaa minuun niin, että bändi muuttuu, on täysin sattuman varassa. Joskus se voi vaikka olla hieno riffi, jonka kuulen jonkun toisen bändin levyltä. Sitten teen omia riffejä ja kappaleita ja saatan sitä kautta huomata löytäneeni jotakin uutta, jota haluan tutkia tarkemmin. 

Korhonen ei kiistä, etteikö soundin eläminen olisi saattanut jarruttaa Saran menestymistä. 

– Se on mielenkiintoinen kysymys, jota olen itsekin miettinyt. Voi hyvin olla, että siitä on ollut meille haittaa. [Tuottaja] Tuovisen Jyrki sanoi joskus, että jos Sara olisi lähtenyt jatkamaan Veden äärelle -levyn linjaa, olisi voinut tapahtua jotakin suurempaakin. Mutta mulle on tärkeää viedä musiikkia johonkin ja olla jämähtämättä mihinkään. 

Myöskään Saran sanoitukset eivät ole ihan helpoimmasta päästä. Biletys ja kova meininki, joista ihmiset usein haluavat kuulla laulettavan, loistavat Korhosen kirjoituksissa poissaolollaan. Saran sanoituksia on luontevampaa kuvailla ”lyriikaksi” kuin vaikkapa ”teksteiksi”, vaikka Korhonen itse jälkimmäisistä puhuukin. 

– Välillä tulee kirjoitettua vähän liiankin suurista kysymyksistä. Dystooppinen maailmanlopun meininki on niissä usein mukana ainakin jollakin tasolla. Koen, etteivät mun tekstini ole ihan kaikkein helpoimmin tajuttavissa, vaikka en tahallani yritä olla kryptinen. Tavoittelen kuitenkin mystisyyttä, koska en halua tehdä ihan… No, poplyriikkaa. 

Haastavat kappaleet eivät sinänsä ole mikään este suosituksi tulemiselle – kysykää vaikka CMX:ltä. Yli kahdenkymmenen vuoden uran jälkeen menestystä merkittävämpää on kuitenkin se, että Sara on tehnyt musiikkia omilla ehdoillaan, itsensä näköisesti. 

– Olen tyytyväinen siihen, missä nyt ollaan ja mitä Sara on tehnyt. Välillä tulee kuitenkin mieleen, että perkele, miksi biisit eivät soi useammin radiossa ja miksei keikkaa ole enemmän. Jonkin levyn edellistä huonompi myynti saattaa painaa hetken, mutta aika nopeasti sellaiset jutut unohtaa. 

– Saran ura on mennyt näin, ja näin sen on varmaan kuulunutkin mennä. 

Vaihtuneet miehet 

Saran alkuperäiskokoonpanosta ovat jäljellä enää Korhonen ja basisti Kristian Udd. Kosketinsoittajat, kitaristit ja rumpalit ovat ehtineet vaihtua kertaalleen. Nykyinen Sara on silti ollut kasassa pitkään. Uusin jäsen, kitaristi-kosketinsoittaja Marko Kivelä liittyi bändiin vuonna 2011, rumpali Andreas Backlund jo 2005. 

Miehistönvaihdoksilla on ollut merkitystä, mutta sitä ei pidä liioitella. Korhonen sanoo, että uusi jäsen voi toki tuoda mukanaan uusia vaikutteita, johon muu bändi ”joko hurahtaa tai ei”, mutta Saran biiseissä on eniten kyse hänestä. 

– Mulla on tietenkin sananvaltaa biiseihin, koska kirjoitan ne. Olen kuitenkin muuttunut vuosien varrella kuuntelevammaksi sen suhteen, mitä ajatuksia muilla on sovituksista. Meillä on hyvä henki bändissä. Esimerkiksi sitä, että levy-yhtiökuviot ovat nyt lähinnä mun ja Markon käsissä, ei ole päätetty, vaan se on tapahtunut luonnollisesti.

Levy-yhtiöiden vaihtuessa ovat vaihtuneet myös tuottajat. Kråklund Recordsille levyttäessään bändi äänitti Ari Laurilan kanssa, ja Universal-vuosina Saran studioluotettu oli Jyrki Tuovinen. Solus-levyllä bändi työskenteli itsenäisesti, ja Summan tuottajana toimi Pariisin Kevään pomo Arto Tuunela. Myös Korhosella itsellään on ollut vahvasti osuutta Saran kahden uusimman albumin soundeihin. Hän on äänittänyt levyt itse. 

– Kaikilla meidän tuottajilla on ollut hyvin erilainen tapa tehdä asioita. Tuovinen esimerkiksi halusi korostaa bändin soittoa ja soundia silloinkin, kun biisit olivat konetavaraa. Summalla kuuluu bändi, mutta samalla sille haettiin isoa, konemaista soundia. Tuunelan kanssa oli hauskaa tehdä levyä, kun yhteistyö oli molemmille uutta ja tunnustelevaa.

Summaa voi pitää nimensä mukaisena yhteenvetona siitä, mitä Sara on tähän mennessä tehnyt. Sillä on tunteikas, maisemallinen tunnelma ja suuria, synteettisiä soundeja, mutta myös raudanlujia riffejä. Korhonen kertoo kuitenkin inspiroituvansa edelleen muustakin kuin oman bändinsä historiasta.

– On aina kivaa, kun löytää uutta musaa, josta innostuu. Mulle löytäminen on helpointa niin, että joku esittelee musiikkia mulle. Tykkään Miikka Koiviston ja Teppo Vapauden radio-ohjelmista. Niistä on löytynyt kiinnostavia bändejä. Summan raskaat riffit tulivat siitä, kun Marko soitti mulle Circleä. Jäin fiilistelemään yhtä törkeen hienoa riffiä, ja kohta niitä oli omastakin takaa. Ja kyllähän sitäkin tulee seurattua, mitä nykyisin yleensä tehdään. Koneet tuntuvat olevan musassa yhä enemmän esillä. Se on tämän ajan kuva.

Bändi kuin elämä

Se keinuttaa Saraa ajassa edelleen – nimittäin halu jatkaa itsensä ilmaisemista ja haastamista. Jos kiertokulku jatkuu entisenlaisena, Sara on Summalla kolmannen syklinsä puolivälissä. Korhonen sanoo, että Saran matka määrittää hänen elämäänsä. 

– Mä muistelen itselleni tapahtuneita asioita siltä pohjalta, että missäs levyssä silloin ja silloin oltiin menossa. Elämänvaiheet tuntuvat kulkevan julkaisuvuosien kautta. On vaikeaa kuvitella, että Saraa ei olisi olemassa. Onhan joskus toki ollut sellaisiakin hetkiä, että mitäs jos lopettaisikin. Aika nopeasti siinä kuitenkin tulee mieleen, että mitäs helvettiä sitä sitten muka tekisi. Homma tuntuu mielekkäältä, ja mä haluan tehdä tätä. 

Jatkoa on siis luvassa sellaista tahtia kuin sopivalta tuntuu.

– Välillä sitä uutta asiaa, jonka vuoksi palaisi, ei heti löydy. Biisejä tulee kirjoitettua taukojenkin aikana, mutta aina niitä ei huvita viedä ihmisten kuuluville. 

Jos uudet kappaleet eivät sovi Saralle, niille täytyy rakentaa toinen kanava. Vuosien varrella Korhonen on soittanut Saran lisäksi Lapkon Ville Maljan kanssa perustamassaan Pedestrian’s Motorissa sekä Jenni Niemen kera Meadow Island -duossa. 

– Eivät ne projektit ole silti koskaan Saran edelle menneet, hän huomauttaa. – Mutta nekin ovat olleet uusia ja makeita juttuja, joita on tehty intohimoisesti. 

Ihan kaikki Saran maailmassa ei kuitenkaan muutu, ainakaan periaatteessa: Kaskisten työväentalon treenis on edelleen Saran käytettävissä. Logistisista syistä bändi kuitenkin treenaa Seinäjoella.

– Kaskisten treenikämppä tuntui pitkään tosi tärkeältä. Tunnelma oli aina kohdallaan, kun me vietettiin siellä yhteisiä viikonloppuja treenaillen. Me kuitenkin lähdetään yleensä keikoille Seinäjoelta. Alkoi tuntua turhan monimutkaiselta käydä koukkaamassa kamat Kaskisista, joka ei ole oikein minkään varrella. Me alettiin ripotella tavaroitamme toisten bändien treeniksille Seinäjoella siltä pohjalta, että ”voisko nämä olla täällä viikon?”. Pari vuotta sitten alkoi tuntua hyvältä idealta hankkia Seinäjoelta oma treenis. 

Ehkä asiat tosiaan menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä.

Julkaistu Infernossa 8/2018.