”Suunta on koko ajan ylös- ja eteenpäin” – haastattelussa Evergrey

Evergrey onnistui luomaan henkilökohtaisista vastoinkäymisistä ja studioon murtautuneista varkaista huolimatta – tai kenties juuri niiden ansiosta – uransa vahvimpiin kokonaisuuksiin kuuluvan The Atlanticin, joka vei ruotsalaisbändin aiempaa synkemmille vesille.

Evergrey.

Ruotsalaisen Evergreyn vuonna 1995 alkaneella matkalla on sattunut ja tapahtunut, mutta laulaja-kitaristi Tom S. Englundin ohjaksissa se on pysynyt sitkeästi progressiivisen metallin kärkikastissa. Jalansijaa kuninkuusluokassa ovat vahvistaneet vuonna 2014 vakiintuneen kokoonpanon kolme viimeisintä albumia, joista tuorein, tammikuussa julkaistu The Atlantic lukeutuu bändin vahvimpiin tuotoksiin.

Lopputulokseen ja levyn saamaan hyvään vastaanottoon on tyytyväinen myös Skypen välityksellä tavoitettu basisti Johan Niemann.

– Teimme tällä levyllä asioita, joita emme ole aiemmin tehneet. Pistimme itsemme likoon aiempaakin enemmän. Erityisen ylpeä olen Tomin suorituksesta, hänen lyriikoistaan ja siitä, millä tavalla hän lähestyi lauluosuuksiaan, Niemann kehuu.

Vaikka The Atlantic on tunnistettavaa Evergreytä, se vie bändin aiempia levyjä tummemmille ja synkemmille vesille.

– Emme juurikaan keskustele ennen levyn tekemistä, mihin suuntaan haluamme soundia viedä. Aloitamme aina puhtaalta pöydältä, ja suunta hahmottuu luonnollisesti, itsestään. Tällä kertaa yleisviba sattui olemaan aiempaa mustempi. Toki mukana on myös positiivisia ja kevyempiä juttuja, kuten Departure-kappaleessa, Niemann tuumaa.

– On hienoa, että kokeilimme uusia juttuja, sillä se avaa meille uusia mahdollisuuksia myös jatkossa. Laajennamme niin sanotusti musiikillista maisemaamme.

The Atlantic päättää vuoden 2014 Hymns for the Brokenin aloittaman trilogian, jonka toinen osa The Storm Within ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin.

– Tai siis ainakin levy-yhtiömme mukaan tämä on trilogian päätös… Eihän sitä tiedä, vaikka tarina jatkuisi vielä. Seuraava levyhän voi olla kvadrilogian neljäs osa, tai miksei esiosa, Niemann nauraa.

Oli miten oli, levykolmikko on kuitenkin osa samaa konseptia, mikä tulee ilmi Englundin sanoituksista ja kappaleiden teemoista.

– Nämä levyt ovat Tomille hyvin henkilökohtaisia, sillä ne käsittelevät avioeroa ja rakkauden kadottamista. Toki ne 

voidaan tulkita useammallakin tavalla, mikä on hienoa. Ne ovat universaaleja, ja kuuntelija voi peilata niiden kautta myös itseään.

Pitkäkyntisten uhrina

The Atlantic on vuonna 2010 bändiin liittyneen Niemannin neljäs Evergrey-levy. Jokainen niistä on ollut omanlaisensa kokemus, ja tekoprosessi on muuttunut matkan varrella.

– Kun tulin bändiin, alkuperäisestä kokoonpanosta oli mukana vain Tom ja rumpali Rikard Zander. Glorious Collision -levyn [2011] biisit olivat jo valmiina – minä vain tulin ja soitin bassot narulle, Niemann muistelee ja sanoo myöhempien levyjen syntyneen enemmän koko bändin voimin.

– Joskus joku tulee treeneihin, että ”minulla on tässä kaksi sointua ja fiilis, katsotaan syntyykö näistä jotain”, tai sitten joku saattaa tuoda pöytään lähes valmiin biisin introineen ja kertosäkeineen kaikkineen. Joko se menee läpi sellaisenaan, tai sitten muokkaamme ja viilaamme siitä porukalla vielä paremman – vaihdamme sointuja tai sävellajia, sen sellaista. Jokaisella soittajalla on yhtä paljon sananvaltaa.

Kolme viimeisintä pitkäsoittoa on miksannut Jacob Hansen Englundin ja bändin toimiessa itse tuottajina.

– Hansen oikeasti ymmärtää, mitä ajamme biiseillämme takaa ja mitä haluamme niillä sanoa. Lisäksi hän on valmis raatamaan niska limassa visiomme eteen ja osaa hommansa täydellisesti. Hän osaa kääntää musiikiksi sen, mitä yritämme sanoa, ja saa soittimet kuulostamaan todella voimakkailta. Olen todella vaikuttunut hänen työskentelystään, Niemann ylistää.

 

 

Yhteistyö Hansenin kanssa jatkunee siis tulevillakin levyillä. Ulkopuolisen tuottajan käyttämisestä ei ole Niemannin mukaan keskustelu, mutta poissuljettua sekään ei ole.

– En usko, että meillä olisi tarvetta kenellekään ulkopuoliselle, sillä tiedämme mitä haluamme. Tarvitsemme vain hyvän ääniteknikon, joka osaa mikittää soittimet ja saa niistä irti parhaan mahdollisen soundin.

– Kahdella viimeisellä levyllä sen homman on hoitanut Jacob Hermann Göteborgin Top Floor -studiossa. Hän hallitsee sen puolen täydellisesti, ja asiat kahden Jacobin kanssa sujuvat loistavasti. Meillä on siis hyvä tiimi kasassa eikä mitään syytä lähteä muuttamaan kuviota. Ellemme sitten aio tehdä seuraavalla levyllä jotain täysin erilaista.

Yksi iso takaisku The Atlanticia tehdessä kuitenkin tapahtui. Bändi oli saanut äänitettyä kaikki rumpu- ja basso-osuudet sekä osan kitaroista ja lauluista, kun studioon murtauduttiin. Pitkäkyntisten matkaan lähti muun muassa tietokoneet ja siihen mennessä taltioitu materiaali. Levyn työstäminen luonnollisesti seisahtui hetkeksi siihen paikkaan.

– Ihmeellistä kyllä poliisit saivat koneen takaisin, siitä iso hatunnosto! Onneksemme meillä oli lähes kaikesta materiaalista varmuuskopiot, muistaakseni ainoastaan lauluosuuksia ei ollut tallessa. Tom joutui siis aloittamaan laulamisen alusta, ja mielestäni sen kuulee ja tuntee levyltä hyvällä tavalla. Laulussa on enemmän kiukkua, Niemann sanoo.

– Olimme onnekkaita, ettei varkaus aiheuttanut sen suurempaa viivästystä, ja levy-yhtiökin suhtautui asiaan ymmärtäväisesti. Loppujen lopuksi saimme levyn valmiiksi ajallaan.

Youtubea paremman puutteessa

Evergreyn kuluva vuosi menee tien päällä. Keväällä bändi kiertää Eurooppaa, ja kesällä on festivaalilavojen vuoro. Myös Etelä-Amerikan-kiertue on suunnitelmissa, ja Yhdysvalloissakin pitäisi ehtiä kääntyä. Suomen klubeilla yhtye on nähty viimeksi vuonna 2015, ja Niemann toivoo bändin palaavan tervehtimään suomalaisfanejaan pian.

– Suomi on ollut meille aina hyvä paikka ja viime kiertueella oli todella hauskaa. Mitään ei ole vielä sovittu, mutta olisihan teillä esimerkiksi hyviä festareita kuten Tuska tai Nummirock, basisti heittää terveisiä promoottoreille.

Muista lähitulevaisuuden suunnitelmista tiedustellessa Niemann mainitsee monien kyselevän uuden livejulkaisun perään, mutta ei tiedä, onko sellaisen tekeminen taloudellisesti järkevää.

– Jos tekisimme jonkin dvd:n, sen pitäisi olla vähintään yhtä hyvä kuin edellinen, mikä vaatii aikaa ja rahaa. Ne eivät tunnu olevan enää yhtä kova juttu kuin joskus ennen, kenties siksi, että porukka katselee nykyään puhelimella kuvattuja pätkiä Youtubesta, Niemann tuumaa.

Älyluurien räplääminen, keikkojen kuvaaminen ja videoiden nettiin lataaminen on aihe, joka jakaa artistien mielipiteitä. Mitä mieltä Niemann on?

– No tuota… Ei minulla ole sen kanssa ongelmaa. Se on vain imartelevaa, että joku rakastaa musiikkia niin paljon, että haluaa jakaa sen kokemuksen ystävilleen. Ei sillä ainakaan rahastamaan pysty!

– Ja katsonhan minäkin livepätkiä. En ole koskaan nähnyt vaikkapa Toolia livenä, joten minun täytyy tyytyä paskalaatuisiin videoihin Youtubessa, Niemann nauraa.

Ylä- ja alamäkiä

Niemannilla tulee pian kymmenen vuotta täyteen Evergreyn riveissä. Miehen mukaan matka on ollut huikea ja aika kulunut niin nopeasti, ettei se tunnu kymmeneltä vuodelta.

– Meillä on ollut ylä- ja alamäkemme. Esimerkiksi ensimmäisellä kiertueella keikkabussiimme murtauduttiin, mikä oli todella perseestä, mutta olemme myös soittaneet esimerkiksi kahdesti 70 000 Tons of Metal -risteilyllä ja Ranskan Hellfestissä tyyliin 60 000 ihmiselle, mikä on uskomatonta.

– Bändissä on nyt todella hyvä tunnelma ja meillä on edelleen hauskaa yhdessä. Suunta on koko ajan ylös- ja eteenpäin.

Basistilla riittää kiireitä myös Evergreyn ulkopuolella. Päivätöiden ja lasten hoitamisen ohella monissa sivuprojekteissa ja bändeissä vuosien varrella vaikuttanut Niemann kertoo esimerkiksi death metal -yhtye Sectun suunnittelevan uuden levyn äänittämistä. Lisäksi tulilla on uusi bändi, johon kuuluvat hänen lisäkseen Meshuggahin Tomas Haaken serkku, rumpali Fredrik Haake, sekä kosketinsoittaja Carl Westholm.

– Etsimme parhaillaan laulajaa. Se on sellaista progehtavaa ja doomahtavaa musiikkia. Siitä tulee hauskaa.

Julkaistu Infernossa 3/2019.