”Tänään se päivä vihdoin koitti…” – Satyricon-leiristä kantautui ilouutisia

04.03.2017

Black metal -yhtye Satyricon kertoi hiljattain etsivänsä riveihinsä uutta kiertuekitaristia. Sellaiselle tuleekin todellinen tarvetta viimeistään syksyllä, sillä tänään yhtye julkaisi Facebook-sivuillaan hyviä uutisia tulevaisuudensuunnitelmistaan.

”Olemme tehneet uusia biisejä nyt kaksi ja puoli vuotta ja tänään se päivä vihdoin koitti: olemme viralliseet aloittaneet seuraavan Satyricon-albumin äänittämisen”, yhtye tiedottaa.

”Levyä työstetään on/off-periaatteella tästä päivästä heinäkuuhun asti. Suunniteltu julkaisupäivä on 22. syyskuuta ja samalla viikolla käynnistyy myös Euroopan-kiertue.”

Nokkahahmo Sigurd ”Satyr” Wongraven kuvaili taannoin uuden materiaalin olevan aiempaa vaihtelevia ja sielukkaita, eikä yhtyeen aggressiivinen puoli ole niissä enää vahvasti läsnä. Syksyllä siis viimeistään kuullaan, mitä sieltä onkaan tulossa. Bändin viimeisin albumi Satyricon julkaistiin vuonna 2013.

Lisää luettavaa