”Hyvin tässä on päässyt eroon liiasta varallisuudesta” – haastattelussa kotimainen Marianas Rest

Tummanpuhuvien suomalaisbändien loputtomalta tuntuvaa voittokulkua jatkava Marianas Rest löi käteen vaatimattomasti yhden vuoden parhaista debyyteistä. Tämän parempaan yhtye ei juuri tällä hetkellä pystynyt.

Kotkassa vuonna 2013 alkunsa saanut Marianas Rest tuli esiin kuin tyhjästä. Kuusimiehisen porukan taustalta löytyy ainoastaan kaksi vuotta sitten ilmestynyt nimikkodemo, joka poiki sittemmin levydiilin pienen yhdysvaltalaisen Sliptick Recordsin kanssa.

Bändi on ollut nyt kasassa kolmisen vuotta. Minkälaista tarvetta täyttämään Marianas Rest syntyi?

– Kai tämä vähän kliseekokoelmaksi muodostuu, mutta pääasioina lienevät pako perhe-elämästä, ylimääräisen arkiangstin purku ja mielenkiinto katsoa, mitä tällaisella apinalaumalla saadaan aikaan. Hyvin tässä on myös päässyt eroon liiasta varallisuudesta, laulaja Jaakko Mäntymaa vakuuttelee.

Yhtyeen esikoinen kantaa nimeä Horror Vacui, mikä kalskahtaa suomalaisen korviin erikoiselta. Vapaa käännös kertoo, että nimi viittaa muinaiseen Aristoteleen esittämään fysikaaliseen teoriaan, joka tarkoittaa tyhjyyden kammoa. Tämän mukaan luonnossa ei voisi esiintyä tyhjiötä. Toisaalta sama termi on käytössä myös taiteessa, jossa se tarkoittaa erilaisilla yksityiskohdilla täyteen ahdettuja teoksia.

Mitä tyhjän tilan kammo tarkoittaa teidän tapauksessanne?

– Se on se selittämätön arkinen ahdistus, joka tuntuu seuraavan kaikkialle. Etuoikeutetun ihmisen onttoutta, riittämättömyyttä ja pahaa oloa yltäkylläisyyden keskellä. Me synnytämme tämän tyhjiön itse, ja sitä ei pelkillä sometykkäyksillä täytetä.

Kahdeksanbiisinen Horror Vacui on yllättävänkin tasapainoinen ja sävellyksiltään vahva debyytti. Tuliko albumista juuri sellainen kuin pitikin?

– Tämän parempaa tuskin olisimme pystyneet tähän väliin pusertamaan. Olemme olleet rypistykseen erittäin tyytyväisiä.

Yhtyeen musiikki noudattelee monille suomalaisbändeille tuttua kaavaa, jossa yhdistyvät deathin rankkuus ja doomin hidastempoinen synkkyys sekä jostain kansamme kollektiivisesta selkärangasta kaivettu lähes iskelmällinen kaiho ja melankolia.

Verrokkibändeiksenne on helppo löytää muiden muassa Rapture, Insomnium, Swallow the Sun ja Ghost Brigade. Koetteko itse kuuluvanne samaan sarjaan mainittujen kanssa?

– Hienoa tulla verratuksi tuollaisiin bändeihin, ja kyllähän niitä on tullut tankattua. Poikkeuksen tekee tässäkin asiassa bändin basisti [Harri Vainio], joka suuntaa vuosittain Bangkokiin kuuntelemaan itseään parempia katusoittajia.

– Omaa juttua tässä tietysti yritetään tehdä, vaikkei vertauksilta tässä vaiheessa kuulukaan välttyä.

Haastattelua tehdessä elämme pian marraskuun puoliväliä ja Suomen päivä on kohta lyhimmillään ja pimeimmillään. Millaisia keinoja teiltä löytyy kaamosmasennusta vastaan?

– Rumpalin [Nico Heininen] kaamosmasennus hoituu vasta, kun basistimme lentää Bangkokiin. Meille muille riittää klassinen KKK-resepti, eli kahvi, kalja ja kalorit.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 10/2016.