Teemalevyistään tunnetulle Mastodonille lyriikat ovat välttämätön paha – ”Sanoitusten kirjoittaminen nolottaa”

Mastodon on tullut progemetallikentällä tutuksi teemalevyistään, joihin liittyy niin suoraviivaisempia tarinoita, kuten Herman Melvillen Moby Dick (Leviathan, 2004) tai löyhempiä konsepteja kuten klassiset alkuaineet, joita neljä ensimmäistä pitkäsoittoa kuvaavat.

Kahdella viimeisimmällä levyllään, The Hunterilla (2011) ja Once More ’round the Sunilla (2014) tehtiin irtiotto konsepteista ja kirjoitettiin ilman varsinaista punaista lankaa. Keväällä ilmestyvällä albumillaan yhtye palaa jälleen konseptien pariin, sanoituksista pääosin vastaava laulava rumpali Brann Dailor kertoo Rolling Stonen haastattelussa.

– Aika on yksi levyn avainteemoista. Kuinka paljon aikaa meillä on jäljellä ja miten aiomme sen ajan käyttää? Aavikolle sijoittuvan tarinan lopussa päähenkilö sekä kuolee että selviytyy samanaikaisesti. Se kertoo syövästä ja kuvailee siihen liittyviä asioita, kuten kemoterapian läpikäymistä. Siitä ei kerrota suoraan, mutta rivien välistä sen huomaa kyllä, Dailor kuvailee.

Vaikka yhtyeen neljästä jäsenestä kolme vuorottelee liidilaulujen osalta, on se Mastodonille edelleen Dailorin mukaan kaikkein vaikein osuus. Kukaan laulajista – basisti Troy Sanders, kitaristi Brent Hinds ja Dailor itse – kun ei pidä itseään laulajana. Tai ainakaan hyvänä sellaisena. Laulu ja sanoitukset ovatkin yhtyeelle välttämätön paha.

– Sanoitusten kirjoittaminen nolottaa. Olen rumpali ja vähän laulan siinä sivussa. Yritämme sitten yhdessä selvitä siitä puolesta – miten olla lauluvetoinen bändi, jossa on kolme vastentahtoista laulajaa.