Thrash metal -veteraani Megadethin ex-basisti David Ellefson pohti Youtube-kanavallaan aiemmin tässä kuussa julkaistua ilmoitusta bändin lopettamisaikeista.
– Se tuo mieleeni vuosien ajalta ajatuksia ja tunteita. Jotkut hyviä, toiset eivät niinkään. Jotkut parhaista muistoista ovat ajalta, jolloin nousimme uusiin korkeuksiin, teimme uusia aluevaltauksia. Grammy-ehdokkuuksia, festivaaleja, kiertueita. Mahtavia juttuja.
– Kaiken keskellä oli riippuvuuksia, vieroituksia, peruttuja kiertueita, menetettyjä miljoonia.
– Minusta Dave Mustaine päätti ystävyytemme vuonna 2001 erittäin kovaäänisesti ja julkisesti. Hän sanoi, ettemme enää koskaan soittaisi yhdessä.
– Lensin ulos, ja yhtäkkiä olinkin takaisin bändissä [2010]. Se oli mahtavaa. Hän oli minulle hyvin reilu, ja asiat olivat hyvin.
– Meistä tuli hyviä ystäviä. Tunsimme toisemme paremmin kuin kukaan.
Ellefson erotettiin jälleen yhtyeestä vuonna 2021, kun hänen ja naispuolisen fanin välinen seksuaalissävytteinen viestittely paljastui. Ellefsonia syytettiin alaikäisen groomaamisesta, ja kohun saattelemana Mustaine päätyi antamaan hänelle kalossia.
– Nyt Dave on ilmoittanut lopettamisesta, tai eläköitymisestä. Hyvästeistä? En edes tiedä, aikooko hän eläköityä, mutta ainakin hän sanoo Megadethin lopettavan.
– Haluaisinko olla osa hyvästejä? Tietenkin. Olen perustajajäsen. Olin yhtyeessä yli 30 vuotta. Tuleeko niin tapahtumaan? Kuka tietää? On liian aikaista sanoa.