Kahdeksantoista vuotta on kasvattanut Between the Buried And Me’stä niin itsevarman bändin, että sen seikkailuista musiikkimaailman lukuisissa ääripäissä on muodostunut yhdeksän albumin varrella tunnistettava tavaramerkki.
Parhaillaan Yhdysvaltoja kiertävän bändin laulaja-synisti Tommy Rogers vastaa haastatteluun Detroitista käsin. Hän kertoo ihmetelleensä, miten kauan edellisestä Coma Ecliptic -albumista on aikaa.
– Tajusin vasta nyt kiertueella, että sen julkaisusta on jo kolme vuotta. Se on ihan hullua. Kun tarkastelee koko tuotantoamme ja Coma Eclipticiä sen kautta, sen kyllä tunnistaa tekemäksemme levyksi, mutta sillä oli myös jotain ihan muuta. Jotain todella uutta. Onnistuimme vangitsemaan juuri senhetkisen elämämme levylle kenties paremmin kuin ikinä ennen bändin historiassa.
– Se on aina ollut tavoitteemme. Haluamme tehdä niin aitoa ja välitöntä musiikkia kuin mahdollista. Aiemmin olemme ehkä sortuneet hieman ylituottamaan levyjämme, mutta Coma Ecliptic oli tässä mielessä tienjakaja ja muutti paljon asioita. Se kuuluu myös uusilla Automata-albumeilla.
Tommy kertoo viime vuosien muuttaneen bändiä paljon, mutta samalla hän on muuttunut myös itse. Tähän on vaikuttanut eniten hänen perheellistymisensä.
– Perspektiivi kaikkeen muuttuu aika paljon siinä vaiheessa, kun saa elämäänsä vaimon ja lapsen. Siinä vaiheessa, kun pitelee pientä lasta sylissään, tuntee elävänsä voimakkaammin kuin koskaan aiemmin. Kiertueille lähteminen on nykyään vaikeampaa kuin ennen, vaikka pitäisi niistä ja keikkojen soittamisesta miten paljon. Se on välillä haastavaa, mutta osaan muistuttaa itseäni siitä, miten etuoikeutetussa asemassa olen, kun saan tehdä musiikkia työkseni.
– Viimeinen vuosi edellisellä Between the Buried and Me -kiertueella opetti minulle paljon kokonaiskuvasta. Voisi kai sanoa, että löysin elämääni jonkinlaisen tasapainon. Joskus minulla kului rundilla ihan liikaa aikaa koti-ikävässä piehtaroimiseen, ja kotona taas ikävöin tien päälle. Nyt osaan nauttia elämäni molemmista puolista. Maailmasta on tullut niin tulosorientoitunut ja kiireinen paikka, että joskus ihmisen on vain osattava pysähtyä, katseltava ympärilleen ja nähtävä kaikki hyvä elämässään.
Välittömästi kiinni hetkessä
Monet bändit ovat siirtymässä pois kokonaisten albumien julkaisemisesta ja etenkin niiden fyysisten versioiden painattamisesta, mutta Between the Buried and Me on valinnut täysin päinvastaisen tien.
Yhden sijaan bändi julkaisi tänä vuonna kaksi albumia: Automata I näki päivänvalon keväällä, ja kaksikon toinen puolikas, Automata II, julkaistiin muutama kuukausi myöhemmin.
– Teimme tämän juuri siksi, ettei kukaan enää tee niin. Päätimme kokeilla jotain uutta ja julkaista albumin kahdessa osassa, koska se sopi tälle julkaisulle emmekä halua alistua musiikkibisneksen laman edessä.
– Kirjoitimme Automatan yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta huomasimme pian, että ennen The Proverbial Bellow -kappaletta albumilla tapahtuu eräänlainen jakauma. Tiedämme, että 70 minuuttia tällaista musiikkia on kova pala pureskeltavaksi, joten kahden 35-minuuttisen levyn kokonaisuus palvelee sävellyksiä paljon paremmin.
Tommy naurahtaa kertoessaan, että ratkaisulla oli myös toinen, erityisesti bändiä palkitseva puoli.
– Kaikki muusikot tietävät millaista on, kun pistää koko sielunsa ja ruumiinsa luomistyöhönsä ja työskentelee albumin parissa kuukausia tai jopa vuosia, mutta julkaisun jälkeen levyn huuma kestää ehkä muutamia viikkoja.
– Oli hauskaa huomata, miten innoissaan ihmiset olivat uudesta musiikista jo keväällä, ensimmäisen albumin kohdalla, ja kun he olivat päässeet muutaman kuukauden aikana sisään uuteen ilmaisuumme, toinen osa otettiin vastaan jopa ensimmäistä paremmin. Saimme nauttia huumasta nyt kaksinkertaisesti normaaliin nähden.
Between the Buried and Me’n moniulotteiset albumit yltävät raskaasta ja koukeroisesta metallista mitä melodisimpaan tunnelmointiin, mutta toisin kuin voisi luulla, ne eivät vaadi pitkäaikaista kypsyttelyä.
– Kirjoitamme paljon omillamme, emmekä välttämättä tiedä kauheasti toistemme luomuksista siinä vaiheessa, kun kiertue on ohi ja on taas aika alkaa luoda uutta musiikkia. Sen takia onkin aivan mahtavaa, kun alamme taas olla yhteydessä toisiimme ja huomaamme, missä kukin on musiikkinsa suhteen.
– Siitä eteenpäin alkaa yleensä todellinen luovuuden hyökyaalto. Omat ideat innostavat jo paljon, mutta myös muiden luomukset saavat kerta toisensa jälkeen häkeltymään. Musiikkimme juttelevat niin suoraan keskenään, että albumimme syntyvät yleensä todella nopeasti ja valtavassa luovuuden aallossa.
– Siinä vaiheessa, kun kaikkien ideat on koottu yhteen, tiedämme aika nopeasti, mihin suuntaan musiikkimme on menossa. Emme ole olleet kovin usein tilanteessa, että asioita pitäisi alkaa sen kummemmin päättää. Sovitukset syntyvät usein siinä vallitsevassa flow-tilassa, ja pian olemmekin jo studiossa.
Automata-albumit syntyivät Tommyn mukaan noin kuukauden aikana, viime vuoden lokakuussa, ja tiivis työskentelytapa varmisti, että Between the Buried and Me sai pidettyä kiinni hetken vangitsemisesta musiikkiin.
Tommy ylistää vuolaasti paitsi bändin yhteistä kemiaa myös sen pitkäaikaista tuottajaa Jamie Kingiä.
– Olemme työskennelleet hänen kanssaan oikeastaan bändin alkuhämäristä alkaen. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta hän on ollut aina mukana musiikissamme, tavalla tai toisella. Hän on kuin bändin jäsen.
– Jamien studio on mahtava ja stressitön ympäristö sen jälkeen, kun olemme antaneet kaikkemme musiikillemme. Haluamme keskittyä studiossa vain mahdollisimman hyvän lopputuloksen saavuttamiseen emmekä taistella teknisten murheiden tai turhien vastoinkäymisten kanssa. Jamien työ on auttaa herättämään visiomme toden teolla eloon. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin sotkea itselleen todella tärkeät sävellykset tunnistamattomalla tuotantopuurolla. Jamie tuntee meidät niin pitkältä ajalta, että hän tietää täsmälleen, millaista kosketusta albumimme vaativat.
Pahimmat pelot sanoina
Muusikoilla on usein mielessään tiettyjä ideoita sanoitusten suhteen siinä vaiheessa, kun albumia sävelletään. Jo instrumentaalisesti äärimmäisen visuaalinen Between the Buried and Me toimii sen sijaan itsessään inspiraationlähteenä Tommyn kirjoittamille teemoille.
– Musiikkimme inspiroi minua valtavasti. En yleensä kirjoita tekstejä ennen kuin olen kuullut uutta musiikkia. Annan sen puhutella itseäni. Se maalailee sen verran voimakkaita mielikuvia, että niihin on helppo hypätä mukaan ja antaa sen jälkeen kynän sauhuta, kun mieli täyttyy kaikenlaisista ajatuksista.
Tommy kertoo Automata-albumien musiikin piirtäneen teeman hänen mieleensä jopa poikkeuksellisen voimakkaasti.
– Päädyin kirjoittamaan albumin, jonka kuvailemassa tulevaisuudessa erään miehen unet lähetetään maailmalle julkisena viihteenä. Miehestä on tullut näiden ohjelmien kautta eräänlainen superjulkkis. Hänen sisimpänsä pahimmat demonit ovat yleistä viihdettä, mutta todellisuudessa hän on täysin yksin eikä hänellä ei ole minkäänlaista ihmisarvoa.
– Mies tietää, etteivät hänen unensa ole todellisuutta, mutta hän yrittää löytää niiden kautta merkityksen elämälleen, joka on muuttunut yhä pinnallisemmaksi. Kaiken taustalla on suuri korruptoitunut yhtiö, joka on manipuloinut miehen mukaansa ja käyttää häntä törkeästi hyväksi. Tarina käsittelee monia eri kerroksia, kuten ahneutta, korruptiota, perhettä, rakkautta ja kaikkia juttuja, joiden kanssa painimme elämässämme joka ikinen päivä.
Muutamien aiempien Between the Buried and Me -albumien keskityttyä suurellisempiin teemoihin ja kuvauksiin Tommy myöntää Automata-tekstien heijastelevan hänen kokemuksiaan selvästi subjektiivisemmin.
– Haluan luoda sanoituksia, jotka keskustelevat musiikin kanssa ja kietoutuvat parhaassa tapauksessa kappaleisiimme niiden erottamattomana osana.
– Tiedän, että olen keskittynyt tarinavetoisempiin teksteihin, joiden tapahtumapaikka ja kertoja voivat vaihdella hyvinkin paljon albumin varrella, ja sitä minulta odotettiin näilläkin levyillä. Automata-albumit olivat tässä mielessä mielenkiintoinen kokemus, sillä huomasin, että on poikkeuksellisen haasteellista kirjoittaa tarinoita ilman suoraa henkilökohtaista kulmaa. Huomasin ajattelevani, mitä ovat elämäni pahimmat pelot ja minkälaista olisi vaikkapa herätä eräänä päivänä niin, että vaimoni ja poikani olisivat poissa.
Luovuuden syklissä
Kun Tommy pohtii Between the Buried And Me’n ilmaisun laaja-alaisuutta ja omaa suhdettaan musiikkiin, hän huomaa olevansa tätä nykyä jopa nuoruuttaankin monipuolisempi musiikinkuluttaja.
– Minua puhuttelee nykyään eniten vanha melodinen rock, mutta toisaalta elektroninen musiikki kiehtoo vuosi vuodelta enemmän, ja laulajana kiinnitän todella paljon huomiota nimenomaan solisteihin. Melodiakieleni tulee ehkä sieltä, mutta toisaalta modernimpi jazz on kasvava paheeni. Markus Becker ja sellaiset. Sitten taidan olla ikuisesti valtava Radiohead- ja The Beatles -fani. En edes uskalla arvailla, miten monesti olen kuunnellut heidän levyjään läpi juuri monimutkaisimman jazzin vastapainoksi.
– Tajusin vasta hiljattain, miten tärkeää 2000-luvun kokeellisempi black metal on minulle ollut, eli vaikka soitan itse metallia, en ole saanut minkäänlaista ähkyä siitä. Tuon sisäistettyäni huomasin, miten monesta palasesta musiikillinen DNA:ni koostuu ja miten valtava rikkaus se on, että olen osannut olla avoin musiikin suhteen. Aina näin ei ole ollut. Joskus en oikein tullut toimeen suoraviivaisen melodisen musiikin kanssa. Kaiken piti olla mahdollisimman äkkiväärää, monimutkaista ja hullua. Kai minulla oli päällä jokin Mr. Bungle -riivaus!
Musiikin rinnalla Tommy nimeää tärkeimmäksi vaikutteekseen kaiken sen, mitä hänellä on tapana katsoa ruuduilta ja valkokankailta vapaa-ajallaan.
– Elokuvat ja tv-sarjat ovat siitä hulluja inspiraationlähteitä, että ne aloittavat minussa aina erikoisen syklin. Kirjoitan paljon sanoituksia todella visuaalisella tavalla. Kyse on ehdottomasti mielikuvituksesta, kokonaisuuksien rakentamisesta. Ei vain makeiden sanojen ja aiheiden laittamisesta jonoon. Näen aina mielessäni kokonaiskuvan.
– Saatan katsoa vaikkapa The Twilight Zonea tai Breaking Badiä. Sarjoja, joissa on vahva tunnelma ja mahtavia hahmoja. Se tunnelma syöpyy tajuntaani ja herättää valtavasti sekavia tunteita. Sitten saatan säveltää hetkessä ryöpyn musiikkia, mutta lopulta kirjoitan kappaleille ihan erilaisiin teemoihin kietoutuvia sanoituksia.
– Olisi parasta, jos voisin nimetä jonkin makean sarjan tai elokuvan, jonka saattaa ehkä aistia Automata-albumeilta, mutta… Totta puhuakseni olen katsonut viimeisen vuoden lähinnä Seinfeldiä! Voisin melkeinpä sanoa, että toivottavasti se sarja ei kuulu albumilla asti, Tommy nauraa.
Julkaistu Infernossa 7/2018.