Tomb of Finlandin ensimmäinen single tulevalta kolmosalbumilta on ulkona – katso kylmiä tunnelmia välittävä musiikkivideo

Tomb of Finlandin single tarjoaa melodiaa ja murinaa.

07.05.2022

Muiden muassa Charon– , Enochian Crescent– ja Kaunis Kuolematon -yhteyksistä tuttujen miesten Tomb of Finland on julkaisemassa vielä toistaiseksi nimeämättömän kolmannen levynsä tänä vuonna.

Ensimmäiseksi näytteeksi annetun Wretched Bliss -kappaleen perusteella suomalaisten musiikillinen linja on säilynyt tunnistettavana, eli kylmäsävyisenä melodisena death metalina, jonka seassa vilahtaa mustempiakin sävyjä.

Singlen musiikkivideon ohjauksesta, kuvauksesta ja editoinnista vastaa Hannu Mikkola.

Lisää luettavaa