Tool tarjoaa vihdoin esimakua tulevalta levyltään – kuuntele tuore single

Tätä ollaankin jo odoteltu.

07.08.2019

Tool julkaisee 13 vuoden tauon jälkeen uuden Fear Inoculum -albumin viimein 30. elokuuta. Tänään yhtye on julkaissut siltä ensimmäisenä biisinäytteenä levyn nimikkokappaleen.. Kappaleen voit kuunnella tuosta alapuolelta.

Kitaristi Adam Jones kertoo Guitar World -lehden haastattelussa, että Fear Inoculum -albumin teemana on aikuiseksi kasvaminen ja numero seitsemän, joka pomppasi levyä tehdessä esiin monissa yhteyksissä.

”Äänityksissä otin kuvan, joka osoittaa numeroon seitsemän. Monet minun ja Justinin [Chancellor, basisti] riffitkin sattuivat menemään seiskan tahtilajiin. Ei sitä juuri tietoisesti ajattele, että ’Nyt teen riffin, joka menee seitsemään!’. En halua avata konseptia liikaa, mutta joka tapauksessa se tahtilaji ja siihen meneviä riffejä vain tuli ja tuli, mikä oli outoa”, Jones hämmästelee ja lisää laulaja Maynard James Keenanin kehitelleen myös sanoituksissaan konseptia, joka liittyi numeroon seitsemän.

Lisäksi levystä tiedetään se, että se kestää noin 85 minuuttia ja sisältää seitsemän biisiä plus kaksi siirtymää. Eli melkoinen paketti sieltä on ilmeisesti luvassa. Sitä odotellessa!

Lisää luettavaa