Trivium- ja Emperor-miesten black metal -projekti valmistuu kovaa vauhtia – ”Minä ja Matt Heafy olemme äänitelleet hienoja lauluosuuksia”

Ihsahn tuottaa Trivium-laulajan albumin.

17.06.2020

Triviumin Matt Heafy ja Emperorin Ihsahn ovat jo useamman vuoden ajan suunnitelleet yhteistä black metal -projektia. Nyt kun korona on tyhjentänyt molempien kalenterit tehokkaasti, on parivaljakolla ollut aikaa iskeä kunnolla Mrityu-nimisen projektin kimppuun. Ihsahn julkaisikin Instagram-sivuillaan päivityksen, jossa tämä kertoo työn olevan jo hyvässä vauhdissa ja Heafyn äänittävän etänä laulujaan.

”On Mitryu-maanantai ja minä ja Matt Heafy olemme äänitelleet hienoja lauluosuuksia. Nykytilanne estää meitä matkustamasta, mutta tätät teknologiaa käyttäen tuntuu kuin olisimme samassa studiossa. Matt on aivan liekeissä ja homma etenee joka sessiossa”, Ihsahn hehkuttelee.

Heafy keskusteli projektista vuosi sitten The Jasta Show’ssa ja sanoi tuolloin yrittävänsä saada levylle mukaan omia black metal -sankareitaan kuten Behemothin Nergalin ja ex-Gorgoroth-mies Gaahlin.

Lisää luettavaa