”Olemme tulossa, Eurooppa!” – Suomeen saapuvan Anthraxin kitaristi kosiskelee faneja keikalle videollaan

18.01.2017

Helmi- ja maaliskuussa thrash metalin ystäviä hemmotellaan sillä yksi ”neljästä suuresta”, Anthrax, saapuu kiertämään Eurooppaa. Bändin edellisestä täysimittaisesta Euroopan kiertueesta on ehtinyt kulua jo yli vuosikymmen.

Kiertue kantaa nimeä Among the Kings ja kiertueen jokaisena iltana tullaan kuulemaan Anthraxin 30-vuotta täyttänyt Among the Living -albumi kokonaisuudessaan. Albumin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Indians ja I am the Law. Albumin läpisoittamisen lisäksi keikoilla kuullaan myös vanhoja suosikkeja.

Lämppärinä koko kiertueen ajan toimii brittiläinen Raven Age.

Yhtyeen kitaristi Scott Ian tuntuu olevan kiertueesta innoissaan: ”Vihdoinkin! Olemme odottaneet Eurooppaan pääsyä jo niin kauan! Meillä on aivan mahtava setti luvassa, uusia kappaleita, vanhoja suosikkeja ja Among alusta loppuun. Teidän on paras valmistautua. Nähdään pian ystäväni.”

Kiertue alkaa Englannin helmikuussa Birminghamista ja päättyy Ranskaan maaliskuussa. Suomessa kiertue pysähtyy Helsingin jäähallissa 1. maaliskuuta ja Seinäjoella Rytmikorjaamolla 2. maaliskuuta. Lippuja keikalle Helsingin keikalle saa Ticketmasterista ja Seinäjoelle Tiketistä.

Tulevan kiertueen kunniaksi Anthrax julkaisee erikoispainoksen viimeisimmästä albumistaan, For All Kings. Se ilmestyy 17. helmikuuta ja erikoispainoksella on kuultavissa demoversioita albumin kappaleista, sekä bonuskappale Vice of the People.

Kuva, jonka Anthrax (@anthrax) julkaisi


Lisää luettavaa