Yhdysvaltalaisen Kamelotin kitaristi Thomas Youngblood on kertonut Gear Godsin haastattelussa yhtyeen tulevan albumin sävellyprosessista.
– Tällä hetkellä minä, kosketinsoittaja Oliver Palotai ja laulaja Tommy Karevik työskentelemme kovasti kappaleiden parissa tuottaja Sascha Paethin kanssa. Muilla tyypeillä on sivuprojekteja ja paljon asioita meneillään. Siinä missä Oliver kirjoitti musiikin, minulta tuli lyriikkaideoita ja Tommy kirjoitti ne. Myös Tommy on nykyisin kitaristi ja hänellä on paljon hyviä ideoita. Työskentelemme yhdessä todella hyvin ja myös melko nopeasti, Youngblood kertoo.
– Olin Oliverin kanssa Saksassa kahdeksan päivää noin kuukausi sitten, ja saimme sinä aikana aikaan viisi tai kuusi kappaleideaa. Aloitimme aamulla kymmeneltä ja lopetimme illalla kahdeksalta.
Tämän perusteella voisi olettaa, ettei studioon menoa tarvitse odottaa hirveän kauan. Kamelotin edellinen albumi, Haven, julkaistiin vuonna 2015.
Koko haastattelu katseltavissa alta.