”Välillä hommat menee putkeen ja välillä palataan taas lähtöruutuun rosvosektorin kautta” – Graveyard Shifters julkaisi uuden ep:n ja videon

Dead End Roadilla todellisuus hämärtyy musiikin maagisesta voimasta.

23.01.2019

Pilke silmäkulmassa metallia, punkkia ja rock ’n’ rollia sekoitteleva Graveyard Shifters on tänään julkaissut uuden Welcome to Sherwood -ep-levyn. Viiden biisin julkaisulta on kuvattu videoksi kappale Dead End Road, jossa todellisuuus ja harhakuvat sekoittuvat musiikin voimasta, mutta lopulta havahdutaan takaisin karuun todellisuuteen.

”Vähän kuin oikeassakin elämässä, välillä hommat menee putkeen ja välillä palataan taas lähtöruutuun rosvosektorin kautta”, solisti Jouni Matilainen toteaa.

”Huumorihan meidän tekemisissä on aina ollut vahvasti läsnä ja oikeastaan se on yksi tämän bändin kantavimmista voimista, joten videosta ja ep:stä tuli aika pitkälti meidän näköinen ja kuuloinen. Musiikillisesti taas astuttiin selkeästi askel eteenpäin ja otettiin ylipäätään jokseenkin tiukempi ote biisien tekoon. Mukaan kaivettiin myös entistä enemmän puhdasta laulua ja hyviä kertsikoukkuja.”

Lisää luettavaa