Vapaata ajattelua – haastattelussa Iotunn

Monia eri alatyylejä sekoittava Iotunn vastaa yhdestä alkuvuoden kovimmista metallialbumeista.

14.05.2021

Iotunn ei ole varmaankaan lukijoillemme tuttu nimi. Keitä te oikein olette? 

– No, olemme viisi jätkää, jotka jakavat saman intohimon musiikkia kohtaan. Me kaikki olemme tehneet musiikkia tahoillamme suurimman osan elämistämme ja nautimme sen moninaisuuden tutkimisesta, kitaristi Jesper Gräs esittelee. 

– Jón [Aldará, laulu] on kotoisin Färsaarilta ja me loput Tanskasta. Musiikin ja maantieteen lisäksi nautimme luonnosta, lukemisesta ja maailman ihmeistä noin yleisesti. 

Tietojen mukaan aloititte hiukan erityylisenä yhtyeenä. Kuinka nykyinen linjanne löytyi? 

– Kun perustin bändin vuonna 2009, minulla oli menossa 1960–70-lukujen progressiivisen ja hämärän rockmusiikin kausi, joten lähdimme liikkeelle siltä pohjalta. Rajumpi soundi tuli hiljalleen mukaan muutaman ensimmäisen vuoden aikana. 

– Taustani löytyvät metallista ja klassisesta, ja tyylimme muokkautui pitkälti niistä, kun veljeni Jens Nicolai [kitara] tuli bändiin vuonna 2011. Minä ja veljeni olimme kirjoittaneet musiikkia jo aiemmin, joten löysimme äkkiä yhteisen sävelen. Siinä monet eri vaikutteet menneiden vuosikymmenten musiikista sekoittuivat yhteen metallin ja klassisen kanssa aivan uudenlaisella tavalla. 

– Seuraavien vuosien aikana soundimme hioutui, ja Iotunn-nimi tuli käyttöön vuonna 2015. Sen jälkeen julkaisimme The Wizard Falls -ep:n [2016] ja kävimme läpi miehistönvaihdoksen. Uusi Access All Worlds on tähänastisen uramme kulminaatiopiste. 

Albuminne kuulostaa isolta ja eeppiseltä. Joku saattaisi kutsua teitä jopa progemetallibändiksi… 

– Uskon Iotunnin olennaisimman jutun olevan siinä, että emme ajattele itseämme mitenkään genresidonnaisesti, joten voimme työskennellä niin vapaasti kuin mahdollista. Koko musiikintekoprosessimme tarkoitus on, että olemme avoimia ja ajattelemme vapaasti, joten siinä mielessä sana ”progressiivinen” kuvaa yhtyettämme hyvin. 

Myös Barren Earthissä ja Hamferðissä vaikuttava Jón Aldará on iso osa soundianne. Kuinka saitte hänet mukaan? 

– Hänen äänensä todellakin viimeistelee kappaleemme, Gräs myöntää. 

– Kun otimme häneen yhteyttä 2018, kyse oli ainoastaan musiikista. Kirjoitin Jónille, joka halusi kuulla demoja, joista muodostui myöhemmin Access All Worlds -levy. 

– Olimme tavanneet pari kertaa Hamferðin ja Iotunnin keikoilla, joten tunsimme toisemme entuudestaan. Kun Jón lopulta kuuli demot, hän oli niistä hyvin innoissaan. 

Access All Worlds valmistui melkeinpä tasan vuosi sitten. Miksi levyn ilmestymiseen meni näinkin kauan? 

– Kun olimme saaneet albumin miksattua ja masteroitua Fredrik Nordströmin kanssa maaliskuussa 2020, Fredrik sanoi, että ”todellinen työ alkaa vasta nyt”. Luulin, että olimme tehneet jo paljonkin hommia, hah hah. 

– Seuraavina kuukausina otimme yhteyttä eri levy-yhtiöihin, ja diili Metal Bladen kanssa oli kuin toteutunut unelma. Sen lisäksi löysimme keikkamyyjän, teimme kovasti hommia singlebiisien musiikkivideoiden kanssa ja sävelsimme uusia kappaleita. Äkkiähän tässä on vuosi vierähtänyt.

Julkaistu Infernossa 2/2021.

Lisää luettavaa