Yhden tarinan loppu: Immortal on kuollut, Abbath jatkaa uuden projektin parissa

26.03.2015

Immortalin keulahahmo ja perustajajäsen Abbath (oikealta nimeltään Olve Eikemo) ilmoittaa Immortalin siirtyneen ajasta iäisyyteen. Samalla hän kertoo perustaneensa uuden bändin ja palaavansa estradeille.

Immortal ajautui tunnetusti riitoihin, kun yhtyeen jäsenistö väänsi peistä siitä, kenellä on oikeus Immortal-nimeen. Nyt sitten aloitetaan puhtaalta pöydältä.

Blabbermouthin mukaan Abbath haluaa jatkaa legendaarisen bändin perintöä omalla nimellään. Seuraavaksi kahdeksi vuodeksi hän suunnittelee uutta albumia ja valikoituja esiintymisiä, joista ensimmäinen tapahtuu Lontoossa 18. syyskuuta. Hänet nähtiin viimeksi lavalla yhtenä Bloodstock-festivaalin pääesiintyjistä W.A.S.P:n ja Motörheadin lisäksi.

Immortalin ex-nokkahahmo on kiitollinen muiden yhtyeen jäsenten – Demonazin, Horghin ja Apollyonin – panoksesta, mutta nyt tämä kirja on suljettu. Odotamme mielenkiinnolla, mitä sieltä tulee seuraavaksi.

Lisää luettavaa