Blogi: Saxon – Call to Arms (ilm. 25.5.)

20.04.2011
Kuinka käy vanhalta sotaratsulta rock'n'roll?
Kuva: Sitä tulee aina silloin tällöin palattua nostalgisesti esipuberteettiajan suosikkilevyihinsä, siis sellaisiin, jotka eivät ole muutenkin edelleen soittolistalla. Kovin harva noista kiekoista on pitänyt tinkimättä pintansa aikain saatossa. Hiljakkoin levylautaselle laskeutui brittisotaratsu Saxonin vuonna 1985 julkaisema Innocence Is No Excuse – aikoinaan hyvinkin kovaa valuuttaa – ja yllätyksekseni se kuulosti edelleen varsin kelvolta. Vaan millainen on bändin kuosi 26 vuotta myöhemmin? Ei itse asiassa ollenkaan hullumpi! Äijät veivaavat perusmallista heavyaan aivan kunnialla, voisi sanoa jopa energisesti, ja tänä keväänä 60 täyttänyt solisti Biff Byford (alkuperäisjäsenistä on lisäksi mukana kitaristi Paul Quinn) on hänkin edelleen nokkamies paikallaan. Materiaalia riittää niin ripeisiin roketteihin, hempeisiin balladeihin kuin tukkimaan näiden välistä rakoakin, ja kaikki toimii sangen tasavahvasti. Albumi ei synnytä tunnetta, että poikien olisi jo paras mennä nukkumaan. Vallitseva fiilis on, että antaa mennä vain, hautaan asti. 60 taitaa olla uusi 40. - riekin matti Levy arvostellaan 20.5. ilmestyvässä Infernossa.

Sitä tulee aina silloin tällöin palattua nostalgisesti esipuberteettiajan suosikkilevyihinsä, siis sellaisiin, jotka eivät ole muutenkin edelleen soittolistalla. Kovin harva noista kiekoista on pitänyt tinkimättä pintansa aikain saatossa.

Hiljakkoin levylautaselle laskeutui brittisotaratsu Saxonin vuonna 1985 julkaisema Innocence Is No Excuse – aikoinaan hyvinkin kovaa valuuttaa – ja yllätyksekseni se kuulosti edelleen varsin kelvolta.

Vaan millainen on bändin kuosi 26 vuotta myöhemmin?

Ei itse asiassa ollenkaan hullumpi! Äijät veivaavat perusmallista heavyaan aivan kunnialla, voisi sanoa jopa energisesti, ja tänä keväänä 60 täyttänyt solisti Biff Byford (alkuperäisjäsenistä on lisäksi mukana kitaristi Paul Quinn) on hänkin edelleen nokkamies paikallaan.

Materiaalia riittää niin ripeisiin roketteihin, hempeisiin balladeihin kuin tukkimaan näiden välistä rakoakin, ja kaikki toimii sangen tasavahvasti. Albumi ei synnytä tunnetta, että poikien olisi jo paras mennä nukkumaan. Vallitseva fiilis on, että antaa mennä vain, hautaan asti.

60 taitaa olla uusi 40.

– riekin matti

Levy arvostellaan 20.5. ilmestyvässä Infernossa.

Lisää luettavaa