Sonata Arctica – Stones Grow Her Name, Sonic Pump Studios, 18.02.2012
Teksti ja kuvat: Jaakko Silvast
FME-viikonloppu on tähänkin saakka ollut oiva ajankohta lykätä tulevia suomalaisten metallibändien levyuutuuksia niin kotoisten kuin varsinkin ulkomaisten metallijournojen kuuloetäisyydelle. Tänä vuonna noin parikymmenhenkinen toimittajasakki pääsi maistelemaan ensi toukokuussa julkaistavaa seitsemättä Sonata Arctica -levytystä Stones Grow Her Name. Kuuntelupaikkana toimi yksi tulevan Sonata-levyn tekopaikoista, Sonic Pump Studios Helsingin Sörnäisissä.
Kaikkiaan yhdentoista raidan mittainen, vajaan tunnin kellottava SGHN on tähän mennessä raskainta ja keskitempoisinta Sonata Arcticaa koskaan. Epätyypillisyydessä tulevan levyn voittanee vain vuoden 2007 kimurantti ja äkkiväärä Unia.
Vaan käydäänpä asiaan. SGHN:n avaava Only the Broken Hearts aloittaa ensimmäiset puoli levyä kestävän keskitempobiisien sarjan. Tässä, kuten monessa muussakin kappaleessa pääosassa on Elias Viljasen kitara. Kyse ei ole yltiöpäisestä soolottelusta vaan rouhean verevästä komppaamisesta. Viljasen tekoset alleviivaavat myös uuden Sonata-levyn maanläheistä ja rockimpaa soundimaailmaa. Tämä selittyy kai parhaiten sillä, että Stones Grow Her Namen kitararaidat on nauhoitettu juurikin Sonic Pumpilla, Nino Laurenteen valvovien korvien alla. Koko levyn mitalla kitaroissa on tiettyä dirt metal -henkistä ilkeätä särmää. Tässä yhteydessä dirt metal nimen omaan pienellä kirjoitettuna.
Levyn toinen ralli Shitload of Money on sanoituksiltaan Edguy-henkisen ironinen. Kappale lienee rennon letkein koko paletista. Jos rock-biisissä käytetään kompissa lehmänkelloa, ei voi hävitä. Mainittakoon muuten tässä kohtaa, että Shitload of Money oli ennakkokuuntelusession aikaan ainoa viimeistelemätön kappale (kuuntelussa oli siis kokonaisuudessaan masteroimaton levy). Kyseisen biisin viimeinen otto tehtiin ennakkokuuntelutilaisuuden lopussa. Koko toimittajaporukka sai huutaa useamman sarjan hei-huutoja kappaleen loppupuolen tueksi. Kyllä, myös yours truly on äänessä tulevalla Sonata-levyllä!
Seuraava Losing My Insanity tuo ilmoille ensi kertaa tuplabassarit koko levyn aikana.
Nelosralli Somewhere Close to You puolestaan hämää nimellään. Tämä kappale on juuri se raskain Sonata-biisi koskaan. Kappale ei kuitenkaan muutoin eroa bändin aikaisemmista tekosista olennaisesti. Rivien välissä on mukana myös sitä parin aikaisemman levyn Queen-hullutta.
Vitosbiisin I Have a Rightin aikana hipsin kuuntelutilasta Sonic Pumpin jääkaapille hakemaan olutta, sillä meno alkaa olla jo melkoisen hard rock. Tämäkin kappale on kaikin puolin perinteistä keskitempoista Sonataa. Soittajista eniten tilaa saa kosketinsoittaja Henrik Klingenberg.
Levyn mielenkiintoisempi puolisko alkaa tähän mennessä monisyisimmästä kutosveisusta Alone in Heaven. Kappale on sovituksena melko simppeli, mutta soittopuolella kuullaan runsaasti vastakohtia, muun muassa raskaan ja kepeän tulkinnan välillä. Meinaa tämä ralli mennä hiukan rosolliksikin. Osaksi biisiä nostelee Elias Viljasen jämäkkä ja melodinen kitarasoolo.
Seuraava The Day kääntyy jo selvästi Unian ja Days of Graysin (2009) suuntaan taiteellisessa vapaudessaan. Kappale on fiilikseltään yhtä aikaa melankolinen ja aurinkoinen
SGHN:n toinen ns. Edguy-ralli on hillbillys from hell -tyylinen, äkkiväärä heavybluegrass-mellastus Cinderblox. Banjo soi raskaan riffittelyn lomassa aavemaisen vääristyneesti. Silti biisistä jää loppupeleissä hauskanpidon maku. Kappaleen kertosäkeessä tykitetään vanhan liiton Sonata-tyyliin.
Seuraava Don’t Be Mean on puoliakustinen perushevirokkirallatus, jolla kuullaan myös viulua. Kappale toimii ikään kuin siltana Stones Grow Her Namen sinetöivälle biisiparille Wildfire II ja III. Nämä kaksi sovituksellista piikkilankakerää muodostavat yhdessä järkäleen, jota ei yhdeltä kuulemalta selätä kukaan. Kappaleista nopeasti esiin kaivettavia tuntoja ja asioita ovat surumielinen kauhu, rivakka epiikkamättö, oudot kosketinfillit sekä äkkiväärät tauot. En tullut Kakon Tonylta kysyneeksi, mutta nämä kaksi kappaletta lienevät jatko-osia Reckoning Night (2004) -levyltä löytyvälle Wildfire-rallille. Tästä kielivät ainakin musiikillinen ja sovituksellinen ulkomuoto.
Ennakkokuuntelun jälkeen niin Sonic Pump -mies Nino Laurenne kuin Sonata-rumpali Tommy Portimo ovat hyvillään siitä, miten paljon levyn hard rock -henkisyys ja ilkeät sekä rososoundiset kitararaidat ovat saaneet huomiota osakseen. Portimon mukaan on ainakin selvää, että uudet kappaleet tuovat sopivaa vaihtelua keikkasettiin vaikka levyn kahden viimeisen biisin kombinaatio voi olla turhan haastava livenä soitettavaksi. Kuten jo edellä mainitun Reckoning Nightin White Pearl, Black Oceans, myös Wildfire II ja Wildfire III lienee parempi jättää vain levyltä kuultaviksi.
Summa summarum, Stones Grow Here Name on Sonata Arcticalta jonkinmoinen irtiotto vanhasta levykatalogista. Toukokuussa nähdään, jakaako vai yhdistääkö levy bändin kuulijakuntaa. Aineksia keskenään erilaisille mielipiteille on tarjolla yllin kyllin.
Biisilista ja kansi:
1. Only The Broken Hearts (make you beautiful)
2. Shitload of Money
3. Losing My Insanity
4. Somewhere Close To You
5. I Have A Right
6. Alone In Heaven
7. The Day
8. Cinderblox
9. Don’t Be Mean
10. Wildfire II
11. Wildfire III
