Inferno tarjoaa: kuuntele uusi Abigail Williams -albumi!

18.01.2012

Jenkkibändin kiistelty black metal on tällä kertaa saanut huomattavasti aiempaa orgaanisemman muodon. Vai onko? Kuuntele Becoming-levy alta ja totea itse! Levy ilmestyy 25.1. Lue myös laulaja-kitaristi Ken Sorceronin kuvaukset kappaleista.

Kuva: Kevin Estrada

[TÄMÄ KUUNTELUKAMPANJA ON PÄÄTTYNYT.]

Ascension Sickness

– Muistan ajatelleeni tätä biisiä tehdessä, että tässäpä olisi hyvä avaus levylle. Tässä se nyt on. Sain kylmiä väreitä kun treenasimme tätä ekaa kertaa, joten tiesin että tästä tulee erityinen biisi. Olin vähän huolissani, saadaanko sama tunnelma tallennettua levylle, mutta miksausvaiheessa oloni huojentui. Tekstit käsittelevät henkilökohtaista spirituaalisuuden ja henkisen kasvun kokemusta, eli henkistä transformaatiota joka kulkee käsi kädessä bändin transformaation kanssa.

Radiance

– Kun soitin tätä ensimmäistä kertaa muille, he ajattelivat, että tämä on liian erilainen ollakseen Abigail Williams -biisi. Olin salaa hyvilläni, koska tykkään pitää ihmisiä varpaillaan ja kehittää musiikkia jatkuvasti. Lopulta tämä biisi osoittautui erittäin toimivaksi myös livetilanteessa. Musiikki kuulostaa katkeransuloiselta romanssilta, ja kun mietin sanoja, päässäni pyöri yksi ja sama rivi. Se kuulosti vähän liian tutulta, ja kun hain sitä Googlesta, kävi ilmi, että se on Lord Byronin runosta. Runo sopi biisiin täydellisesti, joten käytin sitä kappaleessa.

Elestial

– Tämä biisi sai alkunsa minun ja Ian Jekelisin (kitara) jamisessiosta. Hän oli tehnyt avausriffin, johon minä pystyin heti kuvittelemaan täydelliset sovitukset. Zach Gibson soitti rummut purkkiin samana päivänä kun kuuli biisin ensimmäistä kertaa. Minä vain selitin hänelle nopeasti, millaisen fiiliksen ja tyylin halusin. Biisi on yksinkertainen, mutta jäi mieleen paljon paremmin kuin moni rannalle jäänyt vaikeampi raita. Tämä kappale on eräänlainen tribuutti My Dying Briden ja Anatheman varhaistuotannolle, meidän soundillamme tietenkin.

Infinite Fields of Mind

– Solmimme Elestialin ja Infinite Fields of Mindin yhteen Tyynen valtameren rauhoittavilla äänillä. Myös tähän biisiin Ian teki paljon sävellystyötä ja minä lisäilin yksityiskohtia ja tunnelmaa. Muistan, että minulla oli rumpusovitus tarkkaan mietittynä, eikä Zachilla ollut mitään ongelmaa soittaa ideoitani hypnoottisella fiiliksellä purkkiin. Äänitin laulut vasta kun olimme Mayhemin kanssa kiertueella Kanadassa. Tein miksauksen loppuun kuulokkeet päässä kaverin asunnolla. Meidän piti ottaa koko äänityskalusto mukaan kiertueelle, jotta saimme levyn valmiiksi ajoissa.

Three Days of Darkness

– Tämä oli alun perin osa Beyond the Veiliä mutta päätimme jakaa osat erikseen, koska emme halunneet päätösbiisiin mitään synteettisiä instrumentteja. Tämä on ainoa kohta levyllä, jossa on käytetty koskettimia. Ihmiset saattavat luulla muissa biiseissä koskettimiksi esimerkiksi kitaraefektejä, luonnosta äänitettyjä sampleja tai oikeaa selloa ja viulua.

Beyond the Veil

– Oma suosikkibiisini. Suurin osa melodioista on tehty ilman kitaraa, ja kitara lisättiin vasta lopuksi. Sarah Chaffeen sellonsoitto tekee tästä biisistä erityisen. Jos emme olisi löytäneet siihen oikeaa soittajaa, tästä olisi tullut aivan erilainen biisi. Oli onni, että löysimme Chaffeen ja teemme yhteistyötä varmasti myös tulevaisuudessa.

Lisää luettavaa