Etsi
Vuodesta 1994 toiminut yhtye laittaa pillit pussiin.
Rise to Power on yhtyeen viides pitkäsoitto.
Early bird -liput tulevat myyntiin maanantaina 12. joulukuuta.
Arvostamme!
Tämä maa on toinen single tulevalta debyytiltä.
Soundin podcastin ensimmäisessä jaksossa sukelletaan Metallican maailmaan Jone Nikulan ja Jussi 69:n kanssa.
Ensi kesän ensimmäiset esiintyjät julkistetaan pian.
Before the Dawnin seuraava levy ilmestyy ensi vuonna.
Julkaistu Infernossa 9/2022.
Emmat jaetaan 3.2.2023.
Raskaampaa laitaa edustavat lisäksi Turmion Kätilöt ja Moon Shot.
The Spark tarjoaa esimakua yhtyeen työn alla olevalta toiselta albumilta.
Ala on muuttunut niin paljon niin lyhyessä ajassa, että Englundin 10 vuotta sitten antamat vinkit uusille bändeille eivät tänä päivänä enää päde.
Single on jatkoa kesällä ilmestyneelle ep:lle.
Laulaja sanoo toipuneensa leikkauksesta hyvin, mutta vielä on matkaa täyteen iskuun.
"Tämä ei missään vaiheessa ole ollut reunion", Benante toteaa.
Evanescent toinen singlejulkaisu yhtyeen tulevalta ensialbumilta.
Forge ei ole tyystin hylännyt juuriaan, mutta ei vielä tiedä, millä tavalla ottaisi siihen taas osaa.