Etsi
Lipunmyynti käynnistyy 23.1.
Gutalax soi ja haisee Turussa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Tampereella.
Sykes vaikutti urallaan myös Tygers of Pan Tangissa sekä Blue Murderissä.
Åkerfeldtin oma suosikki on puolestaan kappale, josta juuri kukaan muu ei laulajan mukaan niin välitä.
Randy Blythe sanoo olevansa "karmalle velkaa", että joutuu joskus olemaan tekemisissä vahvasti päihtyneiden ihmisten kanssa.
18.1.2025, Krapin paja, Tuusula
Myös Pain Confessor on lisätty kattaukseen.
Edellisestä visiitistä on jo yli 10 vuotta.
Julkaistu Infernossa 10/2024.
Xandria yhdistelee klassisia vaikutteita ja raskasta rockia. Bändi ei kuitenkaan koe musiikkiaan varsinaisesti sinfoniseksi metalliksi.
Ruotsalaispohjaisen Obnoxious Youthin kolmas kokopitkä vahvistaa yhtyeen omaleimaista ilmaisua entisestään. Harvoin yhteen kokoontuva porukka kertoo kulkevansa vaistojen varassa.
Melankolista metallia tekevän Denigraten uusi levy on uhrilahja tuntemattomalle jumalattarelle.
Kuohunta Tim Lambesisin ympärillä ottaa lisää kierroksia.
One Morning Left on yksi seitsemästä Uuden Musiikin Kilpailun finalistista.
Tuore single summaa hyvin koko tulevan levyn, sanoo Mr. Lordi.
Yhtyeen kakkoslevy ilmestyy helmikuun lopussa.
Stoned Jesus otti käsittelyynsä HIMin hitin vuodelta 2003.
Laulaja keskittyy nyt pelkästään toipumiseen.
Pääesiintyjinä Beherit ja White Death.
Rob Dukes palaa riveihin reilun 10 vuoden tauon jälkeen.
Toinenkin ex-jäsen sanoo bändin käyttäneen luvatta heidän sävellyksiään.
Yhtye joutui keskeyttämään keikkansa viime sunnuntaina rumpalin sairaskohtauksen vuoksi.