Etsi
Kuninkaalle esittelee Janne Joutsenniemen tuottamaa tulevaa pitkäsoittoa.
Kappaleen tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen.
Kappale löytyy syksyllä julkaistavalta uudelta levyltä.
Ep on yhtyeen ensimmäinen julkaisu, jolla kuullaan uutta kitaristia.
T.Jarva & The Dark Place -kokoonpanossa vaikuttaa monissa liemissä keitettyjä Suomi-scenen ”veteraaneja”.
Peto syntyy 24.3.
72 Seasons ilmestyy 14. huhtikuuta.
Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta kakkosalbumilta.
Kallioilla on toinen singlelohkaisu tulevalta pitkäsoitolta.
Kappale löytyy Mika "Mr. Fastfinger" Tyyskän keväällä julkaistavalta albumilta.
Marsh Tean musiikki on progressiivista raskasta rokkia.
Jansen sanoo kappaleen olevan hyvin henkilökohtainen.
Yhtye suuntaa keväällä kiertueelle Kalmahin ja Suotanan kanssa.
Kappale on Marianas Restin tulevan levyn päätösraita.
The Night the Sorrow Sleeps on toiveikkaiden ja synkkien tunteiden välillä seikkaileva kappale.
Ihsahn vierailee levyllä myös.
Luvassa yksinkertaista, raakaa, vauhdikasta, rehellistä ja voimakasta kaoottista energiaa alusta loppuun.
Kappale on osa yhtyeen tulevaa kolmatta albumia.
Punished by the System julkaistaan maaliskuussa.
Pääkallon debyyttipitkäsoitto julkaistaan maaliskuussa.
Pedon synty on yhtyeen neljäs albumi.
Jo äänitetty ep hävisi laitevian seurauksena.
Kappale on ensimmäinen maistiainen tulevalta levyltä.
The Fireside on toinen singlelohkaisu The Garden -levyltä.
Tramalizerin musiikkivideo edustaa diy-henkeä alusta loppuun.