Etsi
Neljättä studioalbumia pukkaa.
Ljóstýra on toinen singlelohkaisu tulevalta Vökudraumsins fangi -levyltä.
Kyseessä on toinen singlelohkaisu Nightmares Of The Decomposed -albumilta.
Hatebreed on yhä tanakassa kunnossa.
Kraken Duumviraten tyyliä voi kuvailla omaperäiseksi.
Mors Principium Est on iskussa.
Uusi albumi ilmestyy loppuvuodesta.
Never to be Mourned -ep ilmestyy marraskuussa.
Tamperelaisyhtye soittaa 11.9. keikan, joka myös striimataan.
Villuljós syntyi masentuneissa fiiliksissä.
Kappale on osa tulevaa ep-julkaisua.
Wounded & Bleeding on ensimmäinen näyte tulevalta ep-levyltä.
Kappale on ensimaistiainen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta ep:ltä.
Ihmisyyden rippeet löytyy tulevalta Korpskrist-levyltä.
Uusi single edustaa Mörk Gryningin eeppistä puolta.
Astral Levitation esittelee kaikkia puolia, joista yhtye on tullut tunnetuksi.
"Tässä mennään kovaa", tuumaa solisti Tomi Kurtti.
Kappale on ensimmäinen maistiainen yhtyeen tulevalta kolmannelta albumilta.
Brother Firetribe jatkaa tutulla linjalla.
Killer Be Killed palaa kuuden vuoden tauolta.
Ajat muuttuvat.
Transitus-albumi ilmestyy syyskuun loppupuolella.
Orkesterin viides pitkäsoitto julkaistaan myöhemmin syksyllä.
Kappale löytyy myöhemmin julkaistavalta uudelta levyltä.
Drýsill on tulevan Endless Twilight of Codependent Love -pitkäsoiton toinen singlejulkaisu.