Etsi
Levy tullaan julkaisemaan vähitellen biisi kerrallaan.
Odotettu levy ilmestyy huhtikuussa.
Ross the Boss puskee uutta levyä kovaan tahtiin.
Mannertenvälinen rocktrio on täällä taas.
Tri Caligarin kabinetti varoittaa ideologioista, jotka ovat taas nostaneet päätään, toteaa yhtye.
Huhtikuussa tärähtää!
Myrkur hylkäsi äärimetallin - ainakin toistaiseksi.
Crematoryn viidestoista levy on todellisuutta.
Heaven Shall Burn on kasannut suuren koseptialbumin.
Nergal on kahminut kasaan vakuuttavan joukon vierailijoita.
Pitkän uran tehnyt Tulus vaikuttaa olevan hyvässä iskussa.
Ozzyn uuden levyn julkaisupäivä on myös varmistunut.
Skotlannin merirosvot putkauttavat uuden levyn tulevana kesänä.
Kansitaide ja kappalelista myös julki.
Wolfin seuraava albumi ilmestyy maaliskuussa.
Kyseessä on yhtyeen neljäs täyspitkä.
Talonväen teuraat on kunnianosoitus 1980-luvun kauhufilmeille.
Myös Down ja oma soololevy pitävät miehen kiireisenä.
Doom metalin mestarit iskevät taas maaliskuussa
Rootbrainistä löytyy soittokokemusta.
Vanhalla jyrällä riittää yhä virtaa.
Kyseessä on ensimmäinen albumi ilman rumpali Chris Adleria.
Kahdeksas Inquisition-studiolevy on valmis.
Illinoisin murhahullut ovat palanneet!
Stone Sourin seuraava studialbumi saa vielä odottaa.