Etsi
Jenkkibändin tuorein musiikkivideo on kuvattu ympäri Eurooppaa.
The Black Dahlia Murderin aika ei ole vielä ohi.
Yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanollaan laulaja Trevor Strnadin muistokonsertissa.
"Trevor oli läheinen ystävä ja hänen menetyksensä oli todella kamalaa ei ainoastaan yksin minulle vaan koko metalliyhteisölle", kommentoi Revocationin Dave Davidson.
Strnad lähti ilmeisesti oman käden kautta.
Deathin vanha biisi osoittaa ajattomuutensa.
Joulu innottaa monenlaisiin tekoihin.
Yhtye nähdään Oulussa, Tampereella ja Helsingissä.
Viikinsaaressa raskaillaan taas elokuun alussa.
70 000 Tons of Metalilla kuullaan jälleen laatumetallia.
Levyarvio julkaistu Infernossa 8/2015.
The Black Dahlia Murder on käväissyt jälleen studiossa. Tulossa on kuuleman mukaan todella raakaa tavaraa.