Vuonna 2019 perustetusta ruotsalaisesta black metal -aktista Lifvsledasta tiedetään vähän. Bändin jäsenistöstä voi kuitenkin tehdä muutaman valistuneen veikkauksen.
Bardo Methodology -lehti haastatteli bändin toista jäsentä Sigwardia vuonna 2021. Sigward on sen perusteella Sorhinin laulaja Nattfursth. Lifvsledan toinen mysteerijäsen on tehnyt Nattfursthin kanssa yhteistyötä vuosituhannen vaihteessa, ja Sorhinin Apokalypsens ängel -albumi julkaistiin vuonna 2000. Levyllä on mukana Puissancen Fredrik Söderlund. Puissance taas julkaisi levyjä Sorhin-kaksikon Svartvintras-lafkalla.
1 + 1 = 2?
Lifvsleda tarkoittaa masennusta ja/tai melankoliaa. Teema välittyy musiikista täydellisesti. Evangelii härold on äärimmäinen tunnepohjainen kokemus. Kappaleet huokuvat nihilismiä, vihaa ja pimeyttä. Sattumalta samojen teemojen parissa operoivat myös Sorhin ja Puissance.
En ole oikein lämmennyt bändin aiemmille tuotoksille, mutta nyt palaset loksahtavat kohdilleen lähes täydellisesti. Levyn pikimustasta musiikista huokuu poikkeuksellisen vahva ulkopuolisuuden ja vierauden tunne, ja Evangelii härold on helposti vuoden kovimpia black metal -julkaisuja.