Ajatonta, tomeraa ja svengaavaa – arviossa Cassius King

Julkaistu Infernossa 10/2022.

31.12.2022
CASSIUS KING
Dread the Dawn
MDD

Alkuunsa tunnelma on, että jusupliut, nyt potkii makeasti. Veteraanihahmojen bändi leipoo ajatonta, raskaanpuoleista mutta melodista heavyä. Sävelet ovat kärjessä, riffit tomeria ja svengi kohdillaan. Meiningistä tulee mieleen Sound of White Noise -ajan Anthrax, ja vielä enemmän kulta-aikojen Dio.

Ukkeleiden osaaminen kuuluu: riffimestari Dan Lorenzo (Hades, Non-Fiction) pistää riviin erittäin nasevaa kitarakuviota, ja solisti Jason McMaster (Watchtower, Dangerous Toys) laulaa todella vakuuttavasti. Miehen entinen viiltävä ulosanti ei kuulu ollenkaan, mutta melodiantaju on kohdillaan. Ron Lipnickin (Whiplash, Hades) rummut ovat asialliset, vaikka menossa on paikoitellen turhankin rehevää irrottelua.

Todella vakuuttavan alun jälkeen levy lähtee vähän harhailemaan. Varsin sabbathiaaninen nimikappale erottuu joukosta perin doomina, toisaalla ajaudutaan vähän turhankin lipevän hard rockin äärelle. Yleisesti ottaen meininki on hyvä ja aito. Biisitkin ovat parhaimmillaan loistavia.

Lisää luettavaa