Alusta loppuun ilman suurempia tunteenpurkauksia – arviossa Running Wild

Arvio julkaistu Infernossa 8/2016.

22.12.2016
Running Wild
Rapid Foray
SPV

 

Saksalaisen hevipioneerin yli 30-vuotinen ansiokas ura sen kuin jatkuu jatkumistaan. Bändin 16. levy ei ole yhtyeen omallakaan mittapuulla mikään metallisävellyksen riemuvoitto, mutta sykähdyttää sentään enemmän kuin vuoden 2012 umpisurkea ”paluulevy” Shadowmaker.

Kitaristi-laulaja Rock ’n’ Rolf Kasparekin kipparoima merirosvolaiva lanaa tuoreimmallaan vankkaa keskitempolatua levyn alusta loppuun ilman suurempia tunteenpurkauksia. Riffit, rakenteet ja soundit ovat niitä samoja, joihin fanit ovat tottuneet jo vuosikymmeniä sitten.

Kuten kaikilla RW-levyillä sitten The Brotherhoodin (2002), nytkin kyse on lähinnä siitä, onko Kasparek saanut lykättyä mukaan yhtään laatukriteerit täyttävää kertosäettä. Warmongers, Black Bart, jo viime vuonna Wackenissa kuultu Into the West ja levyn päättävä Last of the Mohicans voidaan laskea niiltä osin jonkinlaisten onnistumisten joukkoon.

Vaikka tulen hankkimaan tämänkin Wild-levyn hyllyyni, kovan linjan Runkkarina minua harmittaa, millainen rahastus yhtyeellä, sen levy-yhtiöllä tai molemmilla on ollut meneillään kuluvan vuosikymmenen ajan: julkaistaan sisällöllisesti ainoastaan kohtalaista materiaalia kaikissa mahdollisissa formaateissa ja myydään se kauniissa kuorissa nostalgiannälkäiselle fanijoukolle. Vaikka eihän se hullu ole joka pyytää, ja niin edelleen.

Kun kyse on näinkin pitkäikäisestä ja omalla tavallaan legendaarisesta yhtyeestä, sen toivoisi keskittyvän keikkailuun, etenkin kun uusi levytetty materiaalikin huokuu runsasta käyttämätöntä musiikillista energiaa. Keikkailemattomuutta on turha selittää ainakaan maestro Kasparekin lentopelolla. Tietä ja kiskoja pitkin pääsee päivässäkin yllättävän pitkälle.

Toinen toive on, että Kasparek ja yhtyeensä levytyksellisten kulta-aikojen kitaristi Majk Moti saisivat selvitettyä asiansa ja yhdistäisivät taas voimansa. Tiedä mitä kaikkea siitä vielä syntyisi.

Lisää luettavaa