Bändi ei onnistu puhkumaan kappaleisiinsa minkäänlaista vaarantunnetta – arviossa Dark Fortressin uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 10/2019.

04.02.2020
Dark Fortress
Stab Wounds
Century Media

Moni pitää vuonna 2004 ilmestynyttä Stab Woundsia Dark Fortressin ”läpimurtolevynä”, joka nosti bändin nimeä ylös Saksan black metal -kentän keskikastista ja poiki levydiilin suurelle Century Medialle.

Stab Wounds on sisällöltään melodista ja osin mahtipontistakin mustaa metallia, jonka lähimmät vertailukohdat löytyvät Dimmu Borgirista, Hecate Enthronedista ja hurjimmillaan myös Mardukin 1990-luvun puolivälin tuotoksista. Rakennuspalikat ovat siis hallussa, mutta Dark Fortressin tapa esittää asiansa ei ole ollut koskaan aivan sieltä mielenkiintoisimmasta päästä.

Sävellyksiltään levy on melko monipuolista tavaraa, mutta bändi ei onnistu puhkumaan kappaleisiinsa minkäänlaista vaarantunnetta tai aidolta tuntuvaa synkkyyttä. Vaikka ”huono tuotantojälki” ei olekaan black metalin peruslähtökohtia, Dark Fortressin suurin ongelma on ollut musiikkinsa salonkikelpoisuus ja liiallinen siisteys. Jälki uponnee kellarisoundeja ja soiton köpöyttä karsastavalle yleisölle, mutta yhtyeen musiikista on puuttunut aina jokin kaivattu rosoisuus, mikä ilmenee hyvin myös Stab Woundsilta.

Pienelle Black Attakk -levy-yhtiölle julkaistun levyn saatavuuden kanssa on ollut pahoja ongelmia, joten Stab Woundsin uusintajulkaisu on toki ymmärrettävä, mutta bändiltä löytyy kyllä parempaakin tarjottavaa.

Lisää luettavaa