Death metalia sotakentiltä – Arviossa Decaying

Levyarvio julkaistu Infernossa 9/2014.

01.12.2014

Decaying
One to Conquer

Hellthrasher
4_kirvesta

Tanakan tasainen julkaisutahti ei vaikuttaisi pysäyttävän tätä tykistökeskitystä. Kotimainen Decaying on pitänyt tyylinsä neljän vuoden ja neljän levyn ajan jokseenkin samana, mutta ilmaisusta on viipaloitu vähitellen ylimääräistä pois.

Kappaleiden keskipituus on tipahtanut jokaisella pitkäsoitolla osapuilleen 40 sekunnin verran. Ja kyllä, olen tämä huvikseni laskenut. Maalailevan synkeä melodisuus ja tarttuvat riffit ovat edelleen vahvasti pinnalla. Kyllähän tästä Asphyx ja erityisesti Bolt Thrower edelleen läpi kuuluvat.

Tästä huolimatta One to Conquer kuulostaa aiempaa enemmän bändin omalta musiikilta. Riffien tyyli ja kappaleet tuovat ensimmäisenä mieleen yhtyeen aiemmat tekemiset. Vanhat klassikot kannattaa mainita enää korkeintaan sivulauseessa, mikä on onnistumisen merkki jo itsessään.

Kiekon runko koostuu neljän viiden minuutin mittaisista, suhteellisen kompakteista vedoista, jotka ovat piirun verran aiempaa nopeampia. Poikkeuksena on levyn päättävä perinteinen mammutti, reilut kymmenen minuuttia kellottava Ho Chi Minh Trail, joka kantaa kestonsa erinomaisesti.

Kylmän sodan ja historiallisten taistelukenttien ympärille rakennettu One to Conquer on eittämättä Decayingin uran paras levy. Viimeistään tällä julkaisulla bändi jättää doom metalin taakseen ja tukeutuu puhtaasti kuolometalliseen murjontaan.

Homma hoituu niin vakuuttavasti, että meinasin lätkäistä arvosanaan puolikkaan lisää. Tällä kehityskaarella tuota puolikasta ei tarvitse odotella pitkään.

Lisää luettavaa