Viisi pitkäsoittoa kuudessa vuodessa, ei lainkaan hassumpaa. Menneinä vuosikymmeninä moinen ei ollut lainkaan tavatonta, mutta nykyään näin kiivas julkaisutahti on harvinaista.
Menneet vuosikymmenet kummittelevat Memoriamin ilmaisussa muutoinkin monin tavoin. Mikäs ihme tuo, kun miehistössä vaikuttaa naavapartaisia ukkoja muun muassa Benedictionin ja Bolt Throwerin riveistä.
Etenkin jälkimmäinen kuuluu läpi vahvasti. Kärjistäen voisi sanoa, että koko bändi on syntynyt jatkamaan hartaasti kaivatun, mutta viisaasti manan majoille jätetyn Bolt Throwerin perintöä.
Ajatus on lähtökohtaisesti aivan pätevä, eikä Rise to Powerin toimituksessa ole isoja vikoja. Karl Willetsin laulut toimivat yhä, ja levy jatkaa muutoinkin pitkälti edeltäjiensä raiteilla. Melodioihin on saatu hieman uutta väriä, mutta muuten keskitempoinen ja surumielisen raskaita kuvioita suosiva paketti kuulostaa perin tutulta.
Nopeampaa hölkkää tähän vähän kaipaisi, sillä nyt kokonaisuus on hieman tasapaksu. Vaan ei tässä hävetä tarvitse, Memoriamilla on maailmassa selkeä oma paikkansa. Isoveljensä tasolle se ei yllä, vaan eipä yllä kukaan muukaan.