Hunajainen tuoksu menneiltä vuosikymmeniltä – Arviossa Blues Pillsin debyyttilevy

Blues Pills
Blues Pills

Nuclear Blast
3_5_kirvesta

Lieneekö nykyisen levy-yhtiönsä Nuclear Blastin idea tasoittaa tietä Blues Pillsin esikoistäyspitkälle julkaisemalla ensin kaksi ep:tä. Viime lokakuussa julkaistu huikea Devil Man totta vie kiinnittikin runsaasti huomiota, vieläpä täysin ansiosta. Sen sijaan eri biisejä sisältänyt seuraaja, Live at Rockpalast -keikkataltiointi ei onnistunut tavoitteessaan läheskään yhtä hyvin, vaikka monikansallinen ryhmä onkin epäilemättä juuri livebändi.

Täysin ennen julkaisematonta materiaalia täyspitkä ei sisällä, sillä kummaltakin pienjulkaisulta on päätynyt joukkoon kaksi kipaletta, yhden vanhemman biisin lisäksi.

Sisällön suunnitelmallisesta kasaamisesta huolimatta orkesterin menneille vuosikymmenille vahvasti tuoksuva, milloin laiskanletkeästi svengaava, milloin rivakasti etenevä bluesrock on laadultaan tasaista ja kiehtovaa.

Vaikka Elin ”nuori Janis Joplin” Larsson laulaa edelleen kuin riivattu enkeli, ei voi välttyä tunteelta, että suoritusta on jollain lailla suitsittu. Sama pätee myös muihin musikantteihin sekä albumin tuotantoon. Jokainen osa-alue tuntuu hieman liian pyöreältä ja musiikin synnyttämät tunnetilat jäävät liekkeihin roihahtamisen sijasta vain kytemään. Näistä kappaleista löytyisi polttoainetta suurempaankin kokkoon.

Vaikka levy on väistämättä pienoinen pettymys, se ei maistu tippaakaan karvaalta. Pohjavire on kuitenkin sen verran hunajainen.