Ruotsalainen melorockryhmä päästää kolmannellaan analogisuuden ennakkoluulottomasti valloilleen.
Nubian Rose jyräsi kuulijoiden ja metallimedioiden suosioon ärhäkällä Mountain-omakustannedebyytillään (2012), jota seurasi entistä tarttuvampi Mental Revolution (2014). Liki vuosikymmenen studiohiljaisuuden jälkeen bändi ottaa taiteellisesti järkevän askeleen siirtymällä turvallisista melodisen hard rockin puitteista selkeästi mielenkiintoisimmille urille.
Amenin kymmenellä raidalla kuulija vietellään jo silkalla soundilla. Rummut kaikuvat, kitarat leijuvat ja vanhan liiton syntetisaattorisurinat ja -säkätykset pursuilevat tyylipuhdasta vintagea. Tästä parhaita esimerkkejä ovat aidon 70-lukulainen diskorockjumputus Running ja puhtaasti mittaan ja hypnoottisuuteen perustuva kertosäkeetön Dramatic Day. Kertsejä kaipaavalle retrokääreeseen puettu Break Down the Walls iskee kuin miljoona volttia. Progressiivisuutta kaipaavia puolestaan hellii dramaattinen Lost in the Mist.
Aavistuksen itämaisissa viboissa soiva Amen avaa uuden vuoden top-listasijoja kolkuttelevalla parhaudella.