Hyvää melodiaa ja nostattavaa tunnelmaa – arviossa Screamer

Arvio on julkaistu Infernos 3/2017.

27.05.2017
Screamer
Hell Machine
High Roller

Kansikuvan pantteria esittävä piirros paljastaa ruotsalaisten intohimot yhdellä vilkaisulla. Vanhaa brittiheavyä ja Iron Maideniä on tullut taatusti kuunneltua, ja kaipuu NWoBHM:n kultavuosiin on vahva.

Ohuehko kitarasoundi, korkealta kailottava laulaja ja sympaattisen käppäinen sivumaku sisältyvät luonnollisesti pakettiin. Näistä mikään ei ole varsinaisesti huono juttu, vaan ne ikään kuin kuuluvat asiaan silloin kun heviä soitetaan viikset vipattaen.

Aloitusraidat Alive ja Monte Carlo Nights onnistuvat luomaan nostattavia viikonlopputunnelmia, ja levy toimittaa asiansa muutoinkin ihan mukavasti. Ongelmana on lähinnä se, että maanmiestensä Enforcerin ja kotimaisen Rotörin debyyttikiekkoja ajatellessa Hell Machine tuntuu hieman laiskalta.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kaipaisi lisää, kuten myös sitä vaikeasti määriteltävää riffikäden kiimaa. Levyltä löytyy myös kappale nimeltä Denim and Leather. Arvatkaapa vain, pääseekö tuo edes näköetäisyydelle Saxonin vastaavasta veisusta.

Hyviä melodioita ja laulukuvioita riittää roppakaupalla, ja vaikkapa ilmavanhaikea Lady of the Night ajaa asiaansa oikein vakuuttavasti. Screamer ei kenties ole alansa energisin porukka ja puolet kappaleista kaipaisi potkua takalistoonsa, mutta se toinen puolisko on opiskellut perinteikkään koukkuheavyn opit oikein kuuliaisesti.

Lisää luettavaa