Ruotsissa perinnehevi on aina elänyt ja voinut hyvin, ja malmölainen Cult of the Fox on ollut yksi osanen skenen viriiliyttä. Vuonna 2007 perustetun yhtyeen uuden aallon brittihevistä ja varhaisesta jenkkipowerista ammentava musiikki on ollut mukiinmenevää, mutta nyt ideat tuntuvat käyneen vähiin.
Orkesterin neljäs albumi ei kuulosta kovin inspiroituneelta saati innostavalta, eikä laulaja Magnus Hultmanin totuttuun tapaan huojuva ja yksinuottinen ilmaisu helpota asiaa. Muutamia varsin onnistuneita kipaleita tällekin levylle on siunaantunut, mutta tiukkaa albumikokonaisuutta niistä ei saa aikaan.
Aneemiset laulumelodiat vesittävät monta potentiaalisesti kovaa biisiä ja saavat ne kuulostamaan alkeellisilta treenikämppävedoilta. Pienellä viilauksella jälki olisi ollut huomattavasti iskevämpää ja tarttuvampaa.
Toivottavasti yhtye yltää jatkossa hieman inspiroitunempaan tilaan, sillä taidoista homma ei ole kiinni. Odotellessa kannattaa tutustua vaikka bändin kitaristin ja rumpalin samoilla eväillä operoivaan Assassin’s Bladeen, joka on paljon kovempaa kamaa.