Sveitsiläisen heavy/power metal -yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta on ehtinyt kulua vasta hieman yli vuosi, kun yhtye pistää jo uutta putkeen. Siinä missä esikoinen oli alusta loppuun melkoista moukarointia, kakkosella on enemmän vaihtelua niin instrumentaalipätkän kuin slovarityyppisemmän ilmaisun muodossa.
Hexenhammerin soitto kulkee ja tuplabassari jyskii, mutta laulu on melko painotonta. Vaikka solisti revittelee, äänialan reunojen läheisyys tuntuu välillä vähän liiankin konkreettisesti. Ääni on paikoin ilahduttavan särmikäs, muttei lopulta niin uniikki ja venyvä kuin sen toivoisi olevan. Sen miksaus taka-alalle joidenkin kappaleiden osalta ei juuri paranna tilannetta.
Albumin vahvuus on siinä, ettei se tarjoa alusta loppuun yhtä paahtamista. Mielipiteen todistaa puolivälissä sijaitseva Angeon of Infamy, jonka äänimaailma saa aikaan kylmät väreet ja vainoharhaisen epätietoisuuden siitä mitä tapahtuu. Tällaista paranoiaa olisi saanut olla mukana enemmänkin, sillä nyt albumi jää harmittavan keskinkertaiseksi.