Kamala – Kamala akka

01.04.2013
Kamala
Kamala akka

Kamalan musiikkia voisi kuvailla hieman suoraviivaisemmaksi versioksi Mokomasta. Käytännössä tämä siis tarkoittaa raskaskätisen suomirockin ja thrash metalin yhdistelmää, jossa ovat merkittävässä osassa nokkelat ja oivaltavat sanoitukset sekä helposti sisäistettävät kappaleet.

Kovin äijähevibuumi on onneksi mennyt jo ohitse, joten suomeksi esitettyä metallia pystyy kuuntelemaan ilman ajatuksia partakoruista, tribaalitatuoinneista ja renksuhousuista. Kamalan musiikki ei esiinny mitenkään korostetun feminiinisenä akkahevinä, vaikka levyn nimestä sellaisen kuvan saattaa saadakin, vaan kappaleet istuisivat sanoituksineen helposti miehenkin suuhun – mikäli väsähtäneillä sukupuolinormeilla metallimusiikissa on jollekin jotain merkitystä.

Kamala akka on onnistunut debyytti, mutta albumilla on kenties hieman liikaa keskitemporunttausta. Keskitempoisuudessa ei ole tietenkään mitään vikaa, mutta ehdottomasti kovin isku silitysraudasta tulee vallattomasti thrashäävän Pakko-kappaleen muodossa. Tähän suuntaan Kamalan toivoisi kurkistelevan jatkossakin.

Lisää luettavaa