Tässäpä jälleen yksi pitkän uran ja ison läjän levyjä tehnyt yhtye, jonka materiaalia en muistaisi tietoisesti koskaan kuunnelleeni. Tätä sopii hieman hävetä, sillä klassinen hard/ rock/heavy on muutoin lähellä sydäntäni. Alustava katumusharjoitus tapahtukoon tuoreen tuplaliven äärellä.
Viime vuonna taltioitu setti esittelee hard rock -veteraanin, jonka pian puolivuosisatainen taival kuuluu lähinnä raspilla laulavan, alusta asti mukana olleen Bob Catleyn äänessä. Äijän kurkku on paikoin aika karussa kunnossa, mutta toisaalta tunnetta ja vakuuttavuutta tarjoillaan kuten konkarilta sopii odottaa.
Bändin soitossa ja soundeissa ei ole valittamista. Kappaleet soivat elävästi ja yllättävänkin tukevasti, vaikka meno on perusaineksiltaan hyvinkin pehmeää. Kappaleet kuten When We Were Young ja How Far Jerusalem osoittavat,ettei liikkeellä olla aivan ansioitta. Laulumelodiat ja tunnelmapuolelle painottuvat koukut ovat paikoin hyvinkin vetäviä.
Magnumin musiikkia voisi kuvailla ehkä parhaiten sanalla lämmin. Se on melodioiltaan harkittua, sulavaa ja erittäin helposti kuunneltavaa. Pehmeää, vaivatonta ja samalla myös särmätöntä – jälkimmäisen voi ottaa fiiliksestä riippuen joko hyvänä tai huonona asiana.