Piti Amalie Bruunin musiikkia sitten suurena taiteena tai suurellisena humpuukina, dramaattisuuden päälle hän ainakin ymmärtää.
Mausoleum on yhdeksän kappaleen ja vajaan puolen tunnin mittainen livelevy aavemaisesti kaikuvassa Vigelands Mausoleumissa tallennettuna. Uudet sovitukset nojaavat käytännössä pelkkään pianoon, satunnaiseen akustiseen kitaraan ja viisipäiseen tyttökuoroon. Kahden albumin black metal ei taivu tällä kokoonpanolla niinkään oletetun ambientin suuntaan, vaan pikemminkin virsiksi. Siitäpä saa taas kivaa ristivetoa aatteen väelle narskuteltavaksi.
Kun toimitaan tietoisesti konseptuaalisen julkaisun äärellä, itse musiikki voi jäädä sivuseikaksi. Ihan näin karskia johtopäätöstä Mausoleumista ei kannata vetää. Esimerkiksi Skøgen skulle dø vetää ihokarvat armotta pystyyn. Mutta tuovatko nämä versiot jotain todellista uutta kappaleisiin tai Bruunin artistikuvaan?
Mausoleum on Myrkurin uralle looginen jatke, mutta mitenkään tarpeellinen todistuskappale Bruunin kyvyistä se ei ole: Mausoleumia ei olisi ollut pakko tehdä. Sovitukset tietysti korostavat tiettyjen sävellysten kauneutta, ja pelkän laulun ollessa dominoivin elementti mieleen muistuvat esimerkiksi Kari Rueslåttenin uran alkuvaiheet.
Uhkaavaa tunnelmaa on aistittavissa enää vain Den lille piges dødissä. Frosne vind lihallistaa selkeimmin folkvaikutteet. Oman materiaalin ohessa kuullaan valmiiksi hyvin samaan muottiin istuva Bathory-laina Song to Hall Up High.
Mausoleum on kiva kuriositeetti, mutta mikä on se hetki, kun tämän kuuntelulle tulee seuraavan kerran väistämätön tarve?