Brasilialaisvoittoisen Icon of Sinin ainoa julkimo on sen laulaja Bruno Mendes, joka tunnetaan Youtubessa siitä, että äijä kuulostaa enemmän loistonsa päivien Bruce Dickinsonilta kuin tämän päivän Bruce Dickinson. Mendesin ympärille kootusta bändistä löytyy oikein päteviä soittoniekkojakin.
Legendsin ongelma onkin biisimateriaali sekä levyn tuotanto. Melkein tunnin mittaisen levyn biisit ovat enimmäkseen Dion, Priestin, Saxonin ja – ullatus – Maidenin kaltaisten sankarien tekosia jäljittelevää liukuhihnaheviä
tai vaihtoehtoisesti määrämittaan sahattua metritavara-poweria vailla vau-faktoreita saati montakaan omaa ideaa. Pelkästään imitaattorin laulusoundin, vibraton ja nyanssien analysoiminen ja puolihuvittunut esikuvaan vertailu ei riitä pitämään mielenkiintoa yllä.
Kaikki soi tietysti nykyaikaisen pystyynkuolleeseen tyyliin genren vakiosoundipreseteillä. Rummutkin on triggeröity niin koneellisen tarkasti ja muovisiksi, ettei soitto pääse vahingossakaan kuulostamaan elävältä tai biitti groovaamaan. Mendes laulaa komeasti, mutta en keksi, mille yleisölle tätä vitsiä toistetaan.