Luovuutta ja sisäistä paloa löytyy – arviossa Kasvoton

Julkaistu Infernossa 1/2023.

17.03.2023
KASVOTON
Portit / Takaisin syvyyksiin
OMAKUSTANNE

Lemin toinen metallibändi Kasvoton on työstänyt jatkoa vuonna 2020 ilmestyneelle debyyttialbumilleen Jumalansa tappaneet. Tällä kertaa on vuorossa tupla, jonka kumpikin levy kertoo oman itsenäisen tarinansa, mutta nivoutuu myös osaksi suurempaa tarinaa. Se, miten pääkertomus päättyy, riippuu siitä, missä järjestyksessä levyt kuuntelee.

Yhtye on suunnitellut tarinalle tietoisesti kaksi erilaista loppua ja tulkintavaihtoehtoa. Kummatkin levyt koostuvat lähinnä protagonistin sisäisestä monologista, joten mistään suuresta epiikasta ei ole kyse.

Levyt poikkeavat toisistaan hieman myös musiikkityylillisesti. Siinä missä Portit edustaa suoraviivaista death metalia, Takaisin syvyyksiin tarjoaa enemmän vaikutteita myös black- ja doom metalista.

Kasvoton hakee ehkä vielä identiteettiään, mutta tuplateos osoittaa, että yhtye on ehdottomasti oikealla tiellä. Siltä löytyy luovuutta ja sisäistä paloa, nyt täytyy vain hioa yksityiskohtia.

Lisää luettavaa