Sick Urgen meininki ei ole rauhoittunut yhtään sitten vuonna 2020 ilmestyneen Structures of Domination -”pitkäsoiton”. Räyhättävää riittää aina kotimaisista politiikoista siihen, kuinka ei ole mitenkään huono juttu soittaa ensimmäisenä yhteiskeikoilla.
Tempot ovat edelleen hengästyttäviä, mutta eipä keskimäärin puolen minuutin mittaisissa rykäisyssä ehtisikään haukkaamaan happea. Yksipuolisen vinyylin kokonaiskestokin jää hyvin maltilliseen alle varttituntiin.
Suurin muutos on kappaleiden kevyt virtaviivaistuminen ja jopa järkevöityminen, sikäli mikäli tällaisessa kohkauksessa on sellaisesta koskaan kyse ollutkaan. Ylenpalttinen kaoottisuus on vähentynyt tehden veisuista sekä selkeämpiä että ytimekkäämpiä.
Osittain on menetetty kiehtovuutta, mutta kaupallisuuden alttarille ei ole uhrattu mitään. Perikadon livelätyn nimestä napattu kuvaus ”mölyä, ei musaa” pätee myös Sick Urgeen, joka lurauttaa heikoimmille löysät punttiin.
Eeppisen mittainen päätösraahustus Pig Carcass Slowly Turns Its Face Towards Light antaa ennen uutta pyöräytystä aikaa miettiä, mitä helvettiä sitä juuri kuunteli.