Englannin hupithrashpartio julkaisee kolmannen albuminsa vaivaiset 29 vuotta edellislevynsä Obnoxiousin jälkeen. Tätäkin tulemista on kypsytelty keikkojen ja irtobiisien muodossa pitkään, mutta fanipojan mielestä Acid Reign -leiman kanssa olisi saanut käyttää vielä aika paljon lisää harkintaa.
Ei tästä nimittäin Acid Reigniä tunnista sen kummemmin hauskassa kuin synkässä muodossaan. Solisti Howard ”H” Smithin ääni, jotkin melodialinjat ja terävät ässät ovat sentään tutunkuuloisia, mutta muuta totuttua ei oikein löydy. Ja eipä ihme, sillä H on ainoa 1980-luvulla bändissä ollut äijä, eikä hänkään kaiketi ollut pääasiallinen biisinkirjoittaja.
Yhtyeessä aikoinaan kiehtoneet kappalerakenteet, riffit ja yllätyksellisyys on korvattu harmittavan geneerisellä thrashsahauksella. Ja kun tuotantokin on kasvotonta nykypauketta, ilmiasussa ei ole havaittavissa liikaa omaa otetta. Soiton kaoottinen intensiteetti ja viisto kekseliäisyys ovat tiessään, kun kaikki on hierottu oletussapluunan kanssa kohdilleen. Rumpufillitkin ovat justiinsa niitä samoja kuin kaikilla muillakin.
Vaikka melkein kaikki acidreigniys on kadoksissa, Age of Entitlement ei ole toivoton esitys. Levy sisältää ihan kelvollista perusmäiskettä, ja joissakin kohdin meininki jopa miltei innostaa. Melodisuus on korostetussa roolissa etenkin kertseissä, joista H tuntuu suoriutuvan yllättävän hyvin – äijä kun ei ole ikinä ollut kummoinen pavarotti. Aggressiota sylkiessään mieheltä kyllä lähtee aika oivasti.
Kuten taannoin Exhorderin paluulevyn kanssa, tämänkin albumin sulattaisi ihan eri tavalla, jos kannessa olisi jokin muu nimi. Vaikka kuinka etäännyttäisi itsensä yhtyeen historiasta, levy ei taida olla kannen hypetarran väittämän mukainen ”uusi lemppari-thrash-albumini”.