Vuonna 1995 perustettu Black Hole koostuu keski-ikäisistä ranskalaisukoista, ja tämä on viisikon toinen täyspitkä. Porukka veivaa progressiivista power metalia, joka on parhaimmillaan melodisimpina hetkinään.
Valkkasin tämän levyn arvioitavaksi ainoastaan nimensä vuoksi. Ajattelin, että nyt on pakko olla oikein kunnon menoa ja meininkiä, niin törkeitä riffejä että heikompia hirvittää. No, eipä otsikko ollut lainkaan kuvaava.
Melodiat ja kitarasoolot ovat toki hienoja. Lähes kaikki biisit ovat keskitempoisia, mutta ne toimivat lähtökohtaisesti hyvin. Laulajaa ei vain jaksaisi kuunnella koko lätyn tai välillä edes kokonaisen biisin mitalla. Kaverin ääni on omaperäinen, mutta tulkinta on yksinkertaisesti tylsää ja laiskaa.
Jonkun muun kiekaisemana levyn arvosana voisi olla ainakin kirvestä parempi. Asiaa ei auta, että teoksella on mittaa päälle 70 minuuttia.
Levyn lopusta löytyy pari coveria Iron Maidenin ja Aerosmithin klassikoista. Plussaa siitä, että versiot eivät ole mitään hiilipaperikopioita alkuperäisistä, mutta eipä niistäkään löydy kauheasti hyvää sanottavaa.