Linda McCartneyn syöpäsäätiön tueksi koostettu albumi tuntuu lähtökohtaisesti kivalta ajatukselta. Itävaltalainen rumpali ja monitoimimies Bernhard Welz julkaisee tällä ajatuksella jo kolmannen hyväntekeväisyyslevynsä, ja kattaus on kieltämättä poikkeuksellisen nimekäs.
Sävellykset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta herra Welzin käsialaa. Perinteistä melodista hard rockia, AOR:ää ja klassista rockia toisintavat kappaleet ovat pääasiassa kuin suoraan 70-luvulta peräisin, eikä levyllä kuulla ensimmäistäkään modernia nuottia.
Muusikkolistaa katsellessa tämä on ollut aika looginen ratkaisu: Tony Martinin, Jeff Scott Soton, Steve Lukatherin ja Dan McCaffertyn kaltaisten ukkojen ohella mukana on myös Deep Purplen koko nykyinen miehitys.
Welz itse itse hoitelee pääasiassa rummut, mutta muut tontit on jaettu vieraiden kesken miten sattuu. Jälki on vähemmän yllättäen läpeensä ammattimaista ja soundaa hyvältä. Welzin säveltämä materiaalikin on pääosin varsin korvanmyötäistä, vaikka omituisia hutejakin löytyy.
Avausraita Jazz Police on lähinnä sekava kymmenkunnan muusikon soolokokoelma, jota ei kehtaa kutsua sävellykseksi. Ilmeisesti tarkoituksena on ollut iskeä kuulijaa kasvoihin välittömän hengästyttävällä teknisellä osaamisella. Että ei kuulkaas jää tämä kiekko soittajista kiinni. Eikä se toki jääkään.
Seuraavana kuultava Fading Away heittää jo balladivaihdetta kehiin, ja vaikka kappaleen lauluosuudet on jaettu peräti viiden kurkun kesken, raidan ihastuttava pehmeys ja puhdas tulkinnallinen osaaminen vievät heti mennessään.
Stay Tuned on odottamaani parempi kokoelma jäätävää kokemusta ja osaamista. Musiikki on miellyttävän ilmavaa ja kaunistakin. Se ei yritä olla erityisen repäisevää, ja pieniä pastisseja heitellään häpeämättä ja hymyillen. Jälkimaku muikistaa suun ja fiilis on hyvä, mutta puhtaasti musiikillisesti paketti ei ole täysin yhtenäinen ja vielä vähemmän ikimuistoinen. Kiva tätä on silti kuunnella.