Rotting Christ juhlistaa 35-vuotista uraansa uudella levyllä. Tolisin veljesten Sakisin ja Themisin pitkä vaellus on kulkenut kreikkalaisen black metal -skenen pioneerihommista kohti 1990-luvun lopun goottilaisempaa suuntaa ja lopulta vuoden 2007 Theogonia-albumilla tapahtunutta järkälemäistä nahanluontia, helvetillistä renessanssia, joka jatkuu edelleen.
Pro Xristou on oikeastaan aika omaperäinen levy. Se jatkaa The Hereticsin (2019) hengessä, mutta on huomattavasti selkeämpi, tiiviimpi ja eheämpi kokonaisuus. Levyllä on narratiivinen juonikaari kuten vaikkapa elokuvissa. Biisit kuiskuttelevat keskenään, ovat temaattisesti yhteydessä toisiinsa eivätkä vain soi yksinäisinä teoksina. Albumi kertoo esikristillisestä ajasta, pakanallisista historiallisista hahmoista ja tapahtumista, jotka sidotaan musiikillisesti yhteen.
Pro Xristou on minulle ensimmäinen Rotting Christin levy, joka otti useita uudelleensoittoja, jotta sen portit avautuisivat kunnolla. Kokonaisuuden hahmottaminen vaati tarkkaavaisuutta, mutta lopulta levyn näkymät levittäytyivät leimuavina kuin Hieronymus Boschin houreiset maalaukset.