Yhdysvaltalaisen hard rock -jytääjän konserttielokuva on nauhoitettu tunteikkaalla Milanon-keikalla. Konsertti jäi kitaristi Kenny Kanowskin poismenon myötä hänen viimeisekseen yhtyeen riveissä.
Ilman kuvaa albumi tuntuu pitkine kappaleversioineen ja rumpusooloineen välillä tuskastuttavan hitaalta. Kokonaisuutta on kuitenkin tasapainotettu valitsemalla mukaan myös akustisempia vetoja.
Albumi on läpikotaisin puhdassointista ja musiikillisesti vivahteikasta kuunneltavaa. Se on ammattimaisen laskelmoitu ja tasapainoinen, jopa hämmästyttävyyteen asti: volyymin ollessa vähänkään pienemmällä yleisön ääntä ei kuule lainkaan. Varsinkin keikan alkupuolelta puuttuu livetilanteen kiihko ja sähköisyys, vaara. Solistin lausuessa lopuksi kiitossanat yleisön hiljaisuudesta voisi melkein luulla, että albumi on nauhoitettu studiossa.
Videotallenne todistaa äänitteeltä kuullun oikeaksi. Yhtye on lavalla basisti Rev Jonesia ja solisti Miljenko Matijevicin satunnaista hypähtelyä lukuun ottamatta melko pateettista seurattavaa. Veto on ammattitaitoinen, mutta välillä veto on myös auttamattomasti poissa.