Riffikädelle kyytiä – arviossa Final Assaultin ep

Arvio julkaistu Infernossa 7/2016.

21.12.2016
Final Assault
Kick Out Your Brain
Omakustanne

 

Muutaman vuoden tauko ei vaikuta näissä ympyröissä päiväykseen. Crossoveria kasarihengessä räimiessä virtauksilla ja trendeillä ei ole minkäänlaista arvoa, sillä tämä tyyli ei mene tietyissä piireissä koskaan pois muodista.

Lähtökohtaisesti tämä on tietysti aivan oikein. Suicidal Tendenciesin ja muiden klassisten nimien hengessä pittiä pyörittävä Final Assault antaa riffikädelle kyytiä, ja komppia taotaan suoraviivaisesti, turhia hienostelematta. Muista kotimaisista esimerkiksi Delta Force 2 operoi jokseenkin samoilla nurkilla.

Vauhti on kiivas, mutta mosh-osioillekin annetaan asiaankuuluvaa huomiota. Silmät sulkiessa voikin nähdä niskanikamien murtuvan ja jengiä daivailemassa hampaitaan tärviölle. Uskaltaisinkin väittää, että livenä nämä raidat heräävät eloon aivan erilaisella tavalla.

Soitossa on asiaankuuluvaa riemua ja tiukkuutta, mutta soundeiltaan Kick Out Your Brain on turhan ohkaista tekoa. Tämä tuskin häiritsee vannoutuneimpia punkkareita, mutta thrashpainotteisempana rähmäkorvana arvostaisin hieman jämäkämpää äänimaailmaa. Kappaleet itsessään jäljentävät alaansa varsin mainiosti, vaikkei tarjolla ole kenties mitään erityisen kiihdyttävää.

Lisää luettavaa